Opistoblogi: Työluotsin ajatuksia

Aurinko lämmittää, ulkona vihertää ja kukat tuoksuvat. Nyt on kesä täällä.

Työluotsina olen taas saanut tänä lukuvuonna seurata useamman työttömän opiskelua työllisyyskursseilla. Olen saanut tukea, ohjata ja kannustaa opiskelijoita opiskeluiden aikana ja samalla seurannut heidän kasvuaan ihmisenä matkan aikana.

Itse opetuksesta vastaavat opettajat Tarja Ekholm ja Hanna Fridolfsson. Kun taas minun vastuullani on paitsi ohjaus ja tuki myös työssäoppimisjaksojen suunnitteleminen ja seuraaminen sekä heidän jatkosuunnitelmansa kurssien jälkeen yhteistyössä muiden kunnan tahojen kanssa.

Lukuvuoden aikana opiskelijat olivat tutustumassa työelämässä 4 viikkoa syksyllä ja 4 viikkoa keväälle. Työpaikat olivat erilaisia riippuen mitä opiskelija toivoo ja haluaa tehdä tulevaisuudessa. Näitä olivat esimerkiksi: ravintola-ala, siivousala, kulttuuriala ja hoiva-ala.

Opiskelijat olivat innoissaan ja motivoituneita kun pääsivät tutustumaan työelämään. Työluotsina olen erittäin ylpeä, että heillä meni todella hyvin ja useampi on myös löytänyt oman alansa.

Työllisyyskurssit olivat toista vuotta meillä Sipoon opistolla ja olemme nyt toista vuotta tehneet hyvää tulosta. Useampi työllistynyt ja useampi on myös päässyt jatkamaan opiskeluja muihin kouluihin. Työluotsina olen paitsi opiskelijoista ollut hyvin ylpeä, myös ylpeä siitä, että saan olla opistolla auttamassa muita pääsemään eteenpäin elämässä. Tämä on ehdottomasti yksi työni vahvoista puolista saada yhdessä ihanien kollegoiden kanssa tehdä työtä mitä rakastaa.

Syksyllä alkaa taas työllisyyskurssit, mutta siihen asti nautitaan hetki kesästä. Vietetään aikaa upeassa luonnossa perheen, sukulaisten ja ystävien seurasta. Välillä voi myös vaan nostaa jalat ylös ja ollaan vaan. Itse aion ainakin myös lukea ison pinon kirjoja.

Aurinkoista kesää!

Työluotsi Terese Pousar

 

Viimeksi muokattu 21.06.2022