Valtuusto hyväksyi Sipoolle strategian

Sipoon strategia vuosille 2022-2025 on kiteytetty strategiakuvaan. Voit tarkastella kuvaa suurempana, avaamalla sen tästä linkistä. Kuvan on toteuttanut Creative Crue.

Kolme perusedellytystä

Perusedellytyksiksi strategiassa on nostettu kolme asiaa, joiden tulee olla kunnossa. Perusedellytykset ovat:

  • Asukkaiden hyvinvointi ja turvallisuus
  • Kunta kehittyy kestävästi
  • Talous on tasapainossa

Näihin sisältyy esimerkiksi linjaus siitä, että huomisen Sipoolle rakennetaan tasapainoinen käyttötalous ilman tuloveronkorotuksia. Lastemme ja nuortemme hyvinvointia parannetaan, ja kumppanuuksien avulla vähennetään rikollisuutta ja parannetaan asukkaiden turvallisuutta.

Sipoo haluaa myös edistää koko kunnan hiilidioksidipäästöjen laskua. Kunta tulee laatimaan tiekartan kohti kestävämpää Sipoota.

Visiona yhä olla Suomen halutuin

Sipoon visiona on edelleen olla Suomen halutuin. Vision mukaan Sipoo on pääkaupunkiseudun kupeen viherkeidas, jossa on mahdollisuus yhteisölliseen asumiseen ja vapaa-aikaan sekä menestykselliseen yrittämiseen.

Sipoossa asuu ja yrittää aktiivisia ja oma-aloitteisia ihmisiä, jotka voivat hyvin ja saavat asioita aikaan yhdessä tekemällä. Kunnan arvoina säilyvät palvelualttius, avoimuus ja kekseliäisyys.

Asuntorakentamisesta puolet pientaloina

Sipoo on jatkossakin kasvava kunta ja tavoittelee noin 500 henkilön vuosittaista väestönkasvua. Asuntorakentamisesta Sipoo toteuttaa jatkossa puolet pientaloina, eli esimerkiksi omakotitaloina, erillistaloina ja rivitaloina.

Keskusta-alueita halutaan kehittää innovatiivisesti. Kylien elinvoimaisuutta ja rakentamista kylissä edistetään aktiivisesti yhdessä asukkaiden kanssa. Haja-asutusalueilla tavoitellaan rakentamisen lupien jouduttamista.

Yritysten ja erityisesti palveluyritysten määrää kasvatetaan ja monipuolistetaan maanomistuksen, kaavoituksen ja markkinoinnin avulla. Luontomatkailupalveluita oheispalveluineen halutaan lisätä ja merellisiä palveluita kehittää.

Henkilöjunaliikennettä edistetään

Henkilöjunaliikennettä edistetään Nikkilään ja Talmaan. Söderkullasta halutaan nopeat bussiyhteydet länteen. Nikkilän ja Söderkullan välisen kevyen liikenteen rakentamisesta halutaan saada päätös.

Pysäköintiä kehitetään asukkaiden tarpeisiin ja sen mitoituksessa huomioidaan huoneistomäärä ja liikenteen sähköistyminen. Sipoo pyrkii myös torjumaan tiemaksujen käyttöönoton pääkaupunkiseudulla.

Sivistyspalvelut Suomen kärkineljännekseen

Sipoon sivistyspalveluiden tavoitteena on olla tasoltaan Suomen ensimmäisessä neljänneksessä verrattuna muihin kuntiin. Esimerkiksi lasten ja nuorten oppimistulosten halutaan olevan kärkineljänneksessä.

Vapaa-ajan palveluiden ja kulttuuripalveluiden käyttäjämääriä pyritään lisäämään ja palveluja käyttävien kuntalaisten osuutta kasvattamaan. Sipoo tavoittelee myös koulunkäynnin ja harrastustoiminnan yhteiskehittämistä sujuvan arjen mahdollistamiseksi.

Mahdollisuus asioida digitaalisesti

Sipoo tarjoaa asiakkaille lähiasioinnin lisäksi mahdollisuuden asioida digitaalisesti kaikissa palveluissa. Asukkaita osallistetaan aktiivisesti, ja kunnan viestinnän taso on hyvä. Sipoolla on keskitetyn asiakaspalvelun malli, jossa joku vastaa aina ja asiakas saa apua.

Henkilöstön osaamista ja kuntaorganisaation kyvykkyyksiä pyritään kehittämään suunnitelmallisesti. Johtaminen ja työn tekeminen Sipoossa on ammattitaitoista ja ammattimaista sekä avointa ja vuorovaikutteista. Henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa edistetään.

Sipoo pyrkii luomaan hyvän kumppanuussuhteen hyvinvointialueen kanssa ja varmistamaan kuntalaisen palveluiden säilymisen laadukkaina riippumatta palvelun järjestäjästä. Yhteistyötä tiivistetään erityisesti strategisten tavoitteiden toteuttamiseen liittyvien kumppanien kanssa.

Valtuusto teki muutamia muutoksia strategiaehdotukseen

Valtuusto teki kokouksessa muutamia muutoksia strategian sisältöön. Valtuusto muutti tavoitetta ”Parannetaan nuortemme hyvinvointia” muotoon ” Parannetaan lastemme ja nuortemme hyvinvointia”.

Valtuusto hyväksyi myös ehdotuksen muuttaa maininta ”Ihmisten tarpeita vastaava asuminen koko Sipoossa ” muotoon ”Kaikenikäisten ja kaikissa elämäntilanteissa olevien ihmisten tarpeita vastaava asuminen koko Sipoossa”.

Voit tutustua strategiaan tarkemmin tästä linkistä.

Linkit:

Valtuuston kokouksen esityslista
Strategia Sipoo 2022-2025

 

Viimeksi muokattu 28.04.2022