Kyselytulokset: Lähes kaikki huoltajat kokevat Sipoon varhaiskasvatuksen onnistuneen hyvin

Lähes kaikki vastaajat (98 prosenttia) kokivat lapsensa myös viihtyvän Sipoon varhaiskasvatuksessa.

-Lapsi on viihtynyt todella hyvin, ja työntekijät ovat hurjan ammattitaitoisia. Lisäksi tuntuu, että heillä on todellista kiinnostusta lapsen asioihin ja lapsen oppimiseen sekä kehitykseen sekä omaan ammatilliseen kehitykseen. Lapsi on helppo jättää päiväkotiin päiväksi, hän viihtyy siellä ja tiedän että hänestä pidetään hyvää huolta, kuvaili yksi vastaajista terveisissään varhaiskasvatuspalveluille.

Huoltajille lähetettyyn asiakaskyselyyn tuli yhteensä 193 vastausta. Kyselyssä huoltajia pyydettiin valitsemaan vastaukseksi parhaiten heidän mielipidettään kuvaava sudennaama: avoimesti iloitseva susi, hymyilevä susi, vakava susi tai kiukkuinen susi. Lisäksi oli mahdollista lähettää myös sanallisia terveisiä varhaiskasvatuspalveluille.

66 prosenttia on valinnut leveästi hymyilevän ja sydämin ympäröidyn suden naaman. 31 prosenttia on valinnut hymyilevän suden. 3 prosenttia on valinnut vakavailmeisen suden ja 0 prosenttia on valinnut kiukkuisena murjottavan suden.
Näin asiakaskyselyn vastaajat vastasivat kysymykseen siitä, millainen on henkilökunnan asenne heitä ja heidän lastaan kohtaan.

Lähes kaikki vastaajat (96 prosenttia) olivat tyytyväisiä myös siihen, miten varhaiskasvatuspaikan kasvatustyö tukee kodin kasvatustyötä.

Risuja hakuprosessista ja loma-aikojen hoitojärjestelyistä

Osa kyselyyn vastanneista antoi risuja varhaiskasvatuspaikan tai esiopetuspaikan hakuprosessin nopeudesta ja selkeydestä. Vastaajista 8 prosenttia valitsi vakavan suden ja 13 prosenttia kiukkuisen suden vastaukseksi kysymykseen hakuprosessista. Tosin lähes 80 prosenttia oli tyytyväisiä myös hakuprosessin nopeuteen ja selkeyteen.

Risuja annettiin myös tiedotukselle paikan myöntämisestä. Vastaajista 28 prosenttia ei ollut tyytyväisiä saamaansa tiedotukseen varhaiskasvatuspaikan myöntämisestä lapselleen.

-Tiedotus voisi tulla aikaisemmin, jotta voisi tutustua paikkaan, avasi yksi vastaajista sanallisissa terveisissään.

– Toivoisin, että daisynetin kautta lähetettävät viestit avautuisivat myös mobiilisti, toinen vastaaja kommentoi viestintää.

Osa (13 prosenttia) oli tyytymättömiä loma-aikojen hoitojärjestelyihin. Erittäin tyytyväisiä loma-aikojen järjestelyihin oli 33 prosenttia ja hymyilevän suden niille antoi 54 prosenttia.

– Loma-aikojen viestintä ontuu. Perjantaina emme vielä tienneet, mikä on maanantain korvaava loma-ajan paikka, sitä piti kysyä itse, kertoi yksi vastaaja.

Osa vastaajista toivoi, että lapsen ei tarvitsisi siirtyä loma-aikana toiseen päiväkotiin. Toisaalta jotkut kertoivat lastensa tykänneen mahdollisuudesta tutustua loma-aikana eri päiväkoteihin, joista on saanut myös uusia kavereita. Myös koronapandemia on vaikuttanut tyytyväisyyteen loma-aikojen järjestelyistä.

– Korona-aikana ei ole tuntunut hyvältä ajatukselta siirtää lasta toiseen päivystävään päiväkotiin, kertoi eräs vastaajista.

Varhaiskasvatuspäällikkö Mervi Keski-Oja kertoo, että kyselyn tulosten pohjalta pohditaan mahdollisuuksia kehittää sekä hakuprosessia että loma-aikojen hoitojärjestelyjä.

-Tarkastelemme myös, miten voimme parantaa muita kyselyssä esiin tulleita kehityskohtia. Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Keski-Oja sanoo.

 

Viimeksi muokattu 08.03.2022