Sipoon osallistuva budjetointi käynnistyy – miten sinä kehittäisit lähiympäristöäsi?

 

Osallistuva budjetointi (osbu) on talouden ja demokratian yhdistävä toimintatapa, jossa asukkaat pääsevät ideoimaan ja äänestämään, mihin tietty osa kunnan budjetista käytetään.

Ideoita oman asuin- ja lähiympäristön yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin tai viihtyisyyden kehittämiseksi voi käydä jättämässä sekä myöhemmin ilmoitettavalla verkkosivulla että paperilomakkeella SipooInfon palvelupisteillä Nikkilässä ja Söderkullassa 3.1. – 31.1.2022 välisenä aikana.

Ideat voivat olla esimerkiksi vapaa-ajan mahdollisuuksiin, tapahtumiin tai lähiympäristöön liittyviä yksittäisiä hankintoja tai projekteja.

– Sipoon kunta on varannut 70 000 euroa asukasideoiden toteutukseen vuoden 2022 aikana. Tällä summalla Sipoo haluaa lisätä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä tukea Sipoon eri alueiden elinvoimaisuutta, tekninen johtaja Ilari Myllyvirta sanoo.

Sipoo  on jaettu hanketta varten yhdeksään erilliseen osbu-alueeseen, josta jokaiselta toteutetaan yksi eniten ääniä saanut asukasidea. Määräraha jaetaan lähtökohtaisesti kaikkien osbu-alueiden kesken tasan, jolloin jokaisen alueen osuus budjetista tulee olemaan noin 8000 euroa. Aluejako mahdollistaa sen, että  kehitysehdotusten ideointi, äänestäminen ja toteuttaminen jakautuu eri puolille Sipoota mahdollisimman lähelle jokaisen kuntalaisen omaa elinympäristöä.

– Hankkeen ajaksi päätösvaltaa kehittämisrahojen käyttämisestä siirretään kuntalaisille tasapuolisesti ympäri Sipoota, joten kannustan jokaista kuntalaista ideoimaan ja äänestämään kehitysehdotuksia iästä tai asuinalueesta riippumatta, projektisuunnittelija Jere Loikkanen sanoo.

Osallistuva budjetointi toteutetaan viidessä osavaiheessa

#MunSipoo -hanke etenee tammikuusta alkaen viidessä osavaiheessa siten, että asukasideoiden keruuta seuraa kevään aikana ideoiden esitarkastus, äänestys ja jatkojalostus. Sipoon kunta on sitoutunut toteuttamaan äänestyksen voittaneet asukasideat vuoden 2022 loppuun mennessä.

Tutustu hankkeeseen jo etukäteen Sipoo rakentaa ja kehittää -verkkosivulta tämän linkin takaa.

Osallistuvan budjetoinnin vaiheet ja aikataulu.

Viimeksi muokattu 21.12.2021