Kunnanvaltuusto hyväksyi Sipoon talousarvion ensi vuodelle

Vuoden 2022 tulos Sipoon Vesi mukaan lukien olisi noin 0,8 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä 2 miljoonaa euroa.

Ulkotekojää, Martinkylän koulun vesikatto ja uimarannan saniteettitilat

Valtuutetut tekivät talousarvioon ja taloussuunnitelmaan yhteensä 47 kannatettua ehdotusta lähetekeskustelussa 15.11.2021. Osan muutosehdotuksista valtuusto päätti sisällyttää talousarvioon eilen, kun se jatkoi talousarvion käsittelyä.

Valtuusto lisäsi ensi vuoden talousarvioon 50 000 euroa ulkotekojään suunnitteluun Söderkullan urheilupuistoon. Tekojään rakentamiseen varattiin 500 000 euroa vuodelle 2023.

Sivistystoimelle valtuusto päätti lisätä 150 000 euroa Topelius-salin ääni- ja valokalusteiden hankintaan. Valtuusto varasi myös Martinkylän koulun vesikaton uusimiseen ja kunnostussuunnitelmaan 130 000 euroa ensi vuodelle.

Taasjärven uimarannan saniteettitilojen rakentamisen valtuusto päätti lisätä liikuntatoimen peruskorjausinvestointeihin. Hankkeen suunnitteluun varaudutaan ensi vuonna ja sen toteuttamiseen varattiin alustavasti 100 000 euroa vuodelle 2023. Samoin valtuusto päätti varautua alustavasti jo nyt Nikkilän uimahallin suunnitteluun ja varasi alustavasi siihen 50 000 euroa vuodelle 2024.

Kuituverkkojen rakentamiseksi kyliin valtuusto lisäsi 100 000 euron varauksen investointeihin. Lisäksi kunta hakee liikenne- ja viestintävirastolta 300 000 euron laajakaistatukea. Jos tukea ei saada, jää myös 100 000 euron määräraha käyttämättä.

Valtuusto päätti myös, ettei koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja koroteta nykyisestä tasosta ensi vuonna. Sivistysvaliokunnalle lisättiin 40 000 euroa kaikkien sivistyspalveluiden palveluverkon selvityksen laatimiseen. Selvitys on tarkoitus laatia ensi vuonna ja tuoda luottamuselinten käsittelyyn keväällä 2023.

Välipalakokeilu ja asemakaavoittaja

Yläkoululaisten välipalakokeiluun valtuusto osoitti 10 000 euroa. Kokeilussa tarjotaan välipalaa kevätlukukaudella niille yläkoululaisille, joilla koulupäivä jatkuu kello 15.30 tai 16.00 asti. Kokeilussa arvioidaan välipalatarjoilun vaikutusta oppilaiden jaksamiseen ja kouluruuan menekkiin.

Valtuusto päätti myös, että koulujen ja vahaiskasvatusyksikköjen osallistuminen Vihreä Lippu -ohjelmaan mahdollistetaan voimassa olevan taloussuunnitelman sisällä. Vihreä Lippu -ohjelmassa lapset ja nuoret kehittävät koulunsa tai päiväkotinsa arkea kestävämmäksi.

Valtuusto hyväksyi ehdotuksen määrärahasta uuden asemakaavoittajan palkkaamiseen, jotta voidaan lisätä omakoti- ja pientaloalueiden kaavoitusta sekä edistää yleiskaavan muutosta ja kyläkaavoitusta tulevina vuosina. Valtuusto asetti tavoitteeksi, että katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjä koskeviin palvelupyyntöihin vastataan ja annetaan tieto, mihin toimiin ryhdytään palvelupyynnön ratkaisemiseksi.

Valtuusto päätti lisätä myös talousarvioon maininnan siitä, että ennen pysyvän henkilöliikenteen käynnistämistä Keravan ja Nikkilän välillä Sipoo neuvottelee ja pyrkii saamaan aikaan henkilöliikenteen pilotin aloittamisen Keravan ja Nikkilän välillä lähivuosina ilman merkittäviä investointeja rataan. Söderkullan tielle suunnitellaan ensi vuonna valtuuston päätöksellä valaistuksen parantamista Hansas-talon kohdalle. Parannettu valaistus toteutettaisiin vuonna 2023, ja lisäksi jatketaan neuvotteluja kohdan muusta liikenneturvallisuuden parantamisesta ELY-keskuksen kanssa.

Nuorten palkkaamiseksi kesätöihin valtuusto varasi 40 000 euroa lisää määrärahoja. Niillä on tarkoitus voida työllistää yhdeksi kesäkuukaudeksi 30 nuorta lisää verrattuna viime kesään.

Kuntalaisten verotus ei Sipoossa nouse. Valtuusto päätti jo marraskuun kokouksessa, että kunta pitää kunnallisveroprosentin ennallaan 19,25 prosentissa ensi vuonna. Yleinen kiinteistövero säilyy 1,00 prosentissa.

Kunnanhallituksen ehdotukseen talousarvioksi pääset tästä linkistä.  Hyväksytty talousarvio lisätään kunnan verkkosivuilla Talousarvio ja tilinpäätös -sivulle sen jälkeen kun, talousarvioon on tehty valtuuston päättämät muutokset.

 

Viimeksi muokattu 14.12.2021