Entisen linja-autoaseman tilalle Nikkilään on kaavoitettu asuin- ja liikerakentamista

Asemakaavamuutoksen myötä entinen linja-autoasema voidaan purkaa ja korvata rivi- ja kerrostaloilla. Kolme-nelikerroksiset talot voi sijoittaa tontille Ison Kylätien varrelle ja kaksikerroksisen rivitalon saa sijoittaa tontin takaosaan pysäköintikannen päälle. Ison Kylätien katutasoon sijoitetaan myymälätiloja.

Asemakaavamuutos mahdollistaa monipuolista asumista erilaisien talotyyppien kautta. Samalla se lisää liiketiloja Nikkilään ja siten tukee elinvoimaa, yrityksiä ja työpaikkojen lisäämistä sekä Nikkilän pitkän aikavälin kehitystä. Asuntoja kaava-alueelle on arvioitu toteutuvan noin 120-140 asukkaalle.

Kaava suojelee kaksi Ison Kylätien puutaloista

Kaava-alueella Ison Kylätien varrella sijaitsee neljä vanhaa arvokasta puutaloa, joista kaksi suojellaan asemakaavassa. Suojeltavat rakennukset ovat Iso Kylätie 33, eli niin kutsuttu Elekticitetsverket, joka on tunnettu myös Samarian talona, ja Iso Kylätie 41, eli niin kutsuttu Soläng. Aiemmassa kaavassa nämä arvorakennukset oli tarkoitettu korvattavaksi.

Vanhoista rakennuksista laadittiin kuntoselvitykset, joiden mukaan kaksi muuta puutaloa (ns. Alanko ja Singsing) on niin huonossa kunnossa, että niitä ei kannata enää korjata. Hyväksytty kaavaratkaisu mahdollistaa kuitenkin myös niiden säilymisen tai muussa tapauksessa korvaamisen samankaltaisilla rakennuksilla.

Kaavamuutos mahdollistaa suojeltavien puutalojen taakse täydennysrakentamisen uusilla pientaloilla. Korttelissa 1006 Ison Kylätien varren ilme säilyy kaksikerroksisilla liiketiloin varustetuilla taloilla. Tonttien takaosaan saa rakentaa kaksikerroksisia pienkerrostaloja tai rivitaloja. Pysäköinti järjestetään korttelin sisäosissa pysäköintikatoksiin, joissa on viherkatto.

Rakentamista kaava-alueella on ohjattu rakentamistapaohjeella, jossa ohjeistetaan muun muassa rakennusten julkisivujen väreistä. Uuden rakennuskannan julkisivuissa pääväreinä tulee käyttää lämpimiä harmaita ja Ison Kylätien päänäkymän ulkopuolella rauhallista vihreää sekä näiden yhdistelmiä. Myös punaista tiiltä tai punasävyistä ja harmaata puuta voi käyttää.

Kaavassa nykyiset kadut säilyvät ja lisäksi toteuttamisen yhteydessä rakennetaan Kaskiniitynpolku, joka on suunniteltu alueelle jo vuosikymmeniä sitten. Toistaiseksi kaavan salliman rakentamisen toteutuksesta ei ole tiedossa aikataulua.

Linkit:

Valtuuston kokouksen esityslista, asia: N49 Korttelin 1015 (ent. linja-autoasema), 1008 ja 1006 asemakaavamuutos

Kuva: Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy

Havainnollistava piirros, jossa näkyy rakennuksia, katua, puita ja ihmisiä liikkumassa kadulla.

Kuva: Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy

Piirretty havainnekuva, jossa näkyy rakennusten sisäpihalla ihmisiä ja puita. Ympärillä rakennuksia ja niissä parvekkeita.

Havainnekuvat:
Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy

Havainnekuva – mikä se on?

Havainnekuva on suunnittelijan tai arkkitehdin tekemä luonnos, joka on laadittu suunnitelmien pohjalta. Se on tekijänsä visio mahdollisesta lopputuloksesta. Havainnekuvan on tarkoitus auttaa hahmottamaan suunnitelmia kuten esimerkiksi sitä, miten rakennus istuu muuhun ympäristöön tai mitä toimintoja alueella voi mahdollisesti olla. Havainnekuvaa katsoessa kannattaa aina huomioida, että lopullinen toteutus on hyvin harvoin yksi yhteen havainnekuvan kanssa.

 

Viimeksi muokattu 04.10.2021