Sipoon koronatartuntatilanne on tasaantunut

Elokuun puolivälissä epidemiatilanne näytti heikentyvän lujaa vauhtia, mutta sittemmin tartuntamäärät ovat kääntyneet laskuun, emmekä onneksi joutuneet ottamaan käyttöön mitään uusia rajoituksia, kunnanjohtaja Mikael Grannas sanoo.

Useat koronavirukseen sairastuneet ovat olleet viime aikoina rokottamattomia tai sellaisia, jotka ovat ehtineet vasta saada yhden rokoteannoksen.

-Kannustamme lämpimästi sipoolaisia suojaamaan itseään ottamalla koronarokotukset. Rokottautuminen onnistuu hyvin helposti ajanvarauksettomilla rokotusvastaanotoilla lauantaisin Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalla tai varaamalla juuri itselleen sopivan ajan netistä haluamalleen rokotuspisteelle. Rokotettuna pääset turvallisesti nauttimaan kulttuurista, matkailusta, vapaudesta ja elämästä, Grannas sanoo.

Valtakunnallisesti Suomessa on asetettu tavoitteeksi 80 prosentin rokotekattavuus yli 12-vuotiaiden osalta, eli niiden osalta, joilla on ollut mahdollisuus ottaa rokote. Siirrymme myös Sipoossa valtakunnallisen linjan mukaisesti seuraamaan jatkossa viestinnässä rokotekattavuuslukua yli 12-vuotiaiden osalta. Aiemmin on tarkasteltu prosenttilukuja kaikenikäisten sipoolaisten osalta, jolloin luvuissa mukana ovat olleet myös pienet lapset, jotka eivät ole voineetkaan rokotetta saada, ja prosentit ovat luonnollisesti olleet alhaisempia. Tällä hetkellä yli 12-vuotiaista sipoolaisista ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 84,0 prosenttia ja kaksi rokoteannosta on saanut 67,5 prosenttia.

Varaa rokotusaika nyt:

https://www.koronarokotusaika.fi/

Tule ottamaan rokote ilman ajanvarausta:

Jokaisena lauantaina klo 12-14 Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman P-kerroksessa, Fysioterapian käytävällä, huoneessa numero 3.

Kaksi rokotetta saaneiden testaukseen muutoksia

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, johon myös Sipoo kuuluu, on ohjeistettu, ettei lievästi oireilevien täysin rokotettujen tarvitse enää hakeutua koronatestaukseen. HUS-alueella koronatestaus ei siis pääsääntöisesti enää koske lievästi oireisia täysin rokotettuja henkilöitä, joiden toisesta koronarokotuksesta on kulunut vähintään viikko. Lisäksi enää ei pääsääntöisesti tarvitse hakeutua testiin sellaisten lievästi oireilevien henkilöiden, jotka ovat sairastaneet varmennetun koronavirustaudin edeltävän kuuden kuukauden aikana. Ohje astuu voimaan heti.

Muutos ei koske henkilöitä, joiden tiedetään altistuneen koronavirukselle, jotka ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä olevia työntekijöitä, jotka ovat ikääntyneiden hoiva- ja hoitoyksiköiden asukkaita ja henkilökuntaa tai jotka kuuluvat koronavirusinfektion vakavaan riskiryhmään. Näiden henkilöiden tulee hakeutua koronatestaukseen edelleen myös lievissä oireissa.

Viimeksi muokattu 13.09.2021