Käytäthän kasvomaskia myös ulkotapahtumissa

-Tartuntamäärät ovat kasvaneet nopeasti viime aikoina niin Sipoossa kuin valtakunnallisesti. Kehitys on huolestuttava, vaikka onneksi yhä useammalla on nyt rokotteiden antama suoja vakavaa tautia vastaan. Haluamme muistuttaa sipoolaisia hakeutumaan testiin vähäisimmistäkin koronavirukseen liittyvistä oireista. Sipoossa pääsee tällä hetkellä testiin nopeasti. Kun tartunta todetaan aikaisessa vaiheessa, saadaan myös tartuntaketju katkaistua helpommin, kunnanjohtaja Mikael Grannas sanoo.

Koronavirusrajoitukset ovat tiukentuneet yleisötilaisuuksien osalta. Yli 10 hengen tilaisuuksia saa järjestää sisätiloissa vain, jos osallistujilla on mahdollisuus säilyttää turvaväli. Ulkotiloissa raja on 50 henkeä. Yli 50 hengen tilaisuuksia ulkona saa järjestää vain, jos osallistujilla on mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa. Lisäksi kasvomaskisuositusta on laajennettu ulkotiloissa järjestettäviin yleisötilaisuuksiin. Myös ulkotapahtumissa suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöä kaikille 12 vuotta täyttäneille.

Etätyön tekemistä suositellaan laajasti, ja työyhteisöissä suositellaan kasvomaskin käyttöä, jos samassa tilassa työskentelee useampia henkilöitä. Kouluihin Sipoossa palataan ensi viikolla lähiopetuksessa. Kunnan tiloissa tapahtuvaa harrastustoimintaa koskeviin rajoituksiin ja suosituksiin ei tehdä juuri nyt muutoksia.

-Seuraamme koko ajan tarkasti epidemiatilannetta sekä valtakunnallisia ja alueellisia määräyksiä ja linjauksia. Rajoituksia ja suosituksia muokataan tilanteen mukaan, Grannas sanoo.

12–15-vuotiaiden ei-riskiryhmäläisten rokottaminen alkaa ensi viikolla

Koronavirusrokotukset etenevät Sipoossa hyvin. Yhden rokoteannoksen on saanut 66,2 prosenttia ja kaksi annosta 34,3 prosenttia. Useimmat iäkkäät ja riskiryhmäläiset ovat ehtineet saada molemmat rokoteannokset.

Koronarokotusvuorossa ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat sekä 12–15-vuotiaat riskiryhmäläiset.

-Kannustamme kaikkia rokotusvuorossa olevia varaamaan ajan rokotuksiin, elleivät he ole sitä jo tehneet, tai ottamaan ensimmäisen rokotteen walk-in-rokotustilaisuudessa. Sipoossa on myös mahdollista aikaistaa tehosterokotetta, jos ensimmäisestä annoksesta on kulunut vähintään 8 viikkoa ja aikoja riittää, Grannas sanoo.

Ei-riskiryhmäläisten 12–15-vuotiaiden rokottamisen aloittamista järjestellään Sipoossa parhaillaan ja alustavan tiedon mukaan rokottaminen päästään aloittamaan ensi viikon loppupuolella. Ikäryhmälle on tarkoitus antaa rokotteita niin kouluterveydenhuollossa kuin yleisillä rokotuspisteillä. Kunta tiedottaa asiasta tarkemmin heti, kun 12–15-vuotiaiden rokottamisen ei-riskiryhmäläisten rokottamisen tarkka aloitusajankohta ja käytännöt ovat tiedossa.

 

Viimeksi muokattu 06.08.2021