Katu- ja viheralueiden talvihoidon asukastyytyväisyyskyselyn loppuraportti on julkaistu

 

Kyselyn avulla pyrittiin keräämään alueittain tietoa asukkaiden tyytyväisyydestä talvikauden hoitotoimenpiteisiin muun muassa aurauksen, hiekoituksen, valaistuksen ja siisteyden osalta. Tuloksien avulla pyritään kehittämään päivittäistä työtä ja toimenpiteitä, parantamaan rakennetun ympäristön toimivuutta sekä kohdistamaan kehitystoimia oikeisiin paikkoihin.

Vastauksia tämän vuoden talvihoidon kyselyyn tuli yhteensä 150 kappaletta. Vastausaktiivisuutta voidaan pitää viime vuosien talvihoidon vastausaineistojen valossa vähintäänkin kohtalaisena, vaikka vastaukset jakautuivatkin talvihoidon alueiden kesken epätasaisesti. Esimerkiksi edellisen vuoden talvihoidon kyselyyn vastauksia tuli ainoastaan 30 kpl. Tämän vuoden talvihoidon kyselyn korkeampaan vastausaktiivisuuteen on osaltaan vaikuttanut varmasti palautteesta ilmi käynyt huomattavan runsasluminen talvi.

Asukkaat kaipaisivat paikoittain tehokkaampaa aurausta ja liukkaudentorjuntaa sekä lisää roska-astioita

Kyselyn yhteydessä kerätyssä avoimessa palautteessa korostuivat muun muassa aurauskaluston riittämättömyys runsaslumisina ajanjaksoina sekä ulkoilualueiden ja jalankulunväylien roska-astioiden vähyys. Lisäksi aiempien vuosien kyselyistä tuttu teema – keräämättömät koiran jätökset – nousi jälleen esiin kielteisenä koettuna ilmiönä vastaajien jättämässä avoimessa palautteessa.

Vähäisen vastausmäärän talvihoidon alueilla kyselytuloksiin on suhtauduttava varauksella, sillä yksittäisten vastausten painoarvo nousee herkästi todellisuutta suurempaan rooliin. Vastaajien jättämistä runsaista epäkohdista ja kehityskohteista huolimatta talvihoidon kunnossapito keräsi paikoittain myös kiitosta esimerkiksi tehokkaasta hiekanpoistosta ja hiihtolatujen valaistuksesta.

Tämän linkin kautta pääset halutessasi tutustumaan tarkemmin talvihoidon asukastyytyväisyyskyselyn aluekohtaisista tuloksista koottuun loppuraporttiin.

Katu- ja viheralueiden kesähoidon kysely avautuu myöhemmin syksyllä

Talvihoidon tasoa ja yleiskuvaa seurataan myös jatkossa vuosittaisten kyselyiden avulla. Samantapainen kysely kesäkauden hoitotoimenpiteistä katu- ja viheralueilla avataan jälleen syksyllä.

Suuret kiitokset kaikille vastaajille arvokkaista näkemyksistä ja palautteista!

Viimeksi muokattu 08.07.2021