Ryhmäharrastuksia ja yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset kunnan tiloissa lievenevät Sipoossa

Rajoitukset enimmäisryhmäkoosta poistuvat ulkotiloissa kaikenikäisten ryhmäharrastuksista tänään 21. kesäkuuta alkaen. Tähän saakka ryhmäkoko on ollut ulkotiloissa rajoitettu enintään 50 osallistujaan. Jatkossa ryhmien kokoa ei rajoiteta ulkona. Sisätiloissa sallittu enimmäisryhmäkoko nousee 50 osallistujaan kaikenikäisten ryhmäharrastuksissa. Tähän saakka sisätiloissa ryhmäkokorajoitus on ollut 20 osallistujaa.

Kunnan sisätiloissa yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä on jatkossa 50 ihmistä. Laajoissa sisätiloissa, kuten isoissa urheiluhalleissa, tilan voi kuitenkin jakaa useampaan 50 hengen lohkoon, mutta eri lohkojen välille ei saa syntyä lähikontakteja. Sisätiloissa on noudatettava hygieniavaatimuksia, kuten käsihygieniaa ja kasvomaskisuositusta. Kaikissa yli 10 henkilön sisätiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa täytyy voida välttää fyysiset kontaktit ja järjestelyissä on noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Kunta suosittelee, että myös yksityistiloissa tapahtumia järjestävät seuraisivat kunnan tilojen yleisötilaisuuksien henkilömääriä.

Vaikka Sipoo onkin muun Itä-Uudenmaan mukana koronavirusepidemian perustasolla, on Sipoossa todettu viime viikkoina useita uusia tartuntoja.

-Rajoitusten lieventäminen ryhmäharrastusten ja yleisötilaisuuksien osalta on nyt mahdollista, mutta paikallisen epidemiatilanteen takia katsomme, että kunnan on omissa palveluissaan ja tiloissaan syytä pitää kiinni hieman tiukemmista rajoituksista kuin, mitä alueelliset määräykset sallivat, kunnanjohtaja Mikael Grannas kertoo.

Näet kaikki Sipoossa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset kunnan verkkosivuilta.

Yli puolet sipoolaisista on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen

Koronarokotukset etenevät Sipoossa. Rokotusvuorossa ovat kaikki yli 16-vuotiaat sipoolaiset ja kaikista sipoolaisista 54 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen.

-HUS-alueella asetettu tavoite siitä, että kaikki halukkaat yli 16-vuotiaat olisivat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen kesäkuun aikana, näyttäisi toteutuvan melko hyvin Sipoossa. Nuoremmissa ikäryhmissä ajanvarausinto on ollut tosin alhaisempaa Sipoossa kuin iäkkäämmissä ja haluammekin kannustaa varaamaan oman rokotusajan, sosiaali- ja terveystoimen johtaja Leena Kokko kertoo.

Täyden rokotussarjan, eli kaksi annosta, on ehtinyt saada 15,3 prosenttia sipoolaisista. Etenkin valtaosa iäkkäimmistä on ehtinyt saada jo kaksi rokotetta, yli 75-vuotiaista kaksi annosta on saanut yli 85 prosenttia.

 

Viimeksi muokattu 21.06.2021