Sipoon kunta, Vantaan kaupunki ja Packalén Bus aloittavat Hop-On Hop-Off -reittikokeilun Sipoonkorven kansallispuistoon

Sipoonkorven Hop-On Hop-Off -linja ajaa ensimmäisen vuoronsa maanantaina 29.3.2021 pandemiatilanteen salliessa. Alkuun vuoroja ajetaan pääsiäisviikolla ja pääosin viikonloppuisin, mutta kesää kohti siirrytään tiheämpään ajoon. Ajantasaiset aikataulut ja hinnastot löytyvät Visit Sipoon, Visit Vantaan, Vantaan kaupungin ja Packalén busin kotisivulta.

”Tämä on hieno kokeilu, jonka toivon lähtevän lentoon. Lähimatkailu luontoon on ollut nosteessa, joten tämä kokeilu todella tukee trendiä. Bussilla matkustaminen on myös ekologisuutensa puolesta hieno juttu, jonka toivotaan vähentävän pysäköintiä tien varsilla. Nikkilästä pääsee bussilla nyt ensimmäistä kertaa Sipoonkorpeen.” kertoo Sipoon kunnan elinkeinopäällikkö Elina Duréault.

Kuusijärven kehittäminen on yksi Vantaan strategisia kärkihankkeita ja Vantaan kaupungilla on tunnistettu joukkoliikenneyhteyden tarve alueelle. ”Kuusijärven ulkoilualue on joulukuussa 2019 valmistuneen ja Vanhan Porvoontien ylittävän Sudentassu -sillan myötä yksi portti Sipoonkorven kansallispuistoon. Kuusijärvelle vaan on ollut vaikea päästä Tikkurilan suunnalta ilman omaa autoa ja parkkipaikkakin on usein täynnä. Säännöllinen reittiliikenne on vastaus tähän ongelmaan. Kokeilu tukee hyvin myös kaupungin tavoitetta edistää kestävää liikkumista.” kommentoi Vantaan kaupungin matkailusuunnittelija Mari Virtanen.

Kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet kasvussa viime vuosien aikana, mutta pandemian myötä vuoden 2020 kasvu oli suorastaan hurja. Sipoonkorven kansallispuistossa vieraili vuoden 2020 aikana 204 000 kävijää, mikä on liki kaksinkertaisesti vuoteen 2019 verrattuna.

Niin Sipoossa kuin Vantaallakin on havaittu, että Sipoonkorven kansallispuisto on ollut helposti saavutettavissa vain sellaisille kävijöille, joilla on auto käytettävissään. Nyt avattavan bussilinjan tarkoituksena on mahdollistaa pääsy helposti kansallispuistoon yhä useammalle kävijälle. Retkeilijät voivat nousta kyytiin tai pois kyydistä Tikkurilasta ja Nikkilästä tai reitin jokaiselta 12 pysäkiltä.

”Olemme valtavan innoissamme, että pääsemme toteuttamaan tätä kokeilua Sipoon kunnan ja Vantaan kaupungin kanssa. Meille luonto on aina ollut lähellä sydäntämme, joten on hienoa, että pääsemme tarjoamaan unohtumattomia luontokokemuksia Sipoonkorvessa myös muille.” kertoo Packalén Busin toimitusjohtaja Rune Packalén.

Reittiliikenteessä seurataan aktiivisesti pandemiatilannetta. Matkustajapaikkojen rajoittamisessa noudatetaan viranomaisten ohjeita ja määräyksiä. Bussissa käsidesiä on asiakkaiden käytettävissä ja lisäksi matkustajilta toivotaan hengityssuojainten käyttöä turvallisen ja mukavan matkakokemuksen mahdollistamiseksi kaikille matkustajille.

Lisätietoja

www.sipoo.fi/visit-sipoo 
www.visitvantaa.fi / www.vantaa.fi
www.packalenbus.fi

Viimeksi muokattu 15.03.2021