Opistoblogi: Syksyn työllistämiskoulutus Sipoon opistossa

Mennyt Korona-vuosi alkaa olla lopuillaan. Sipoon opisto oli kuin tilauksesta (jo ennen kuin tiesimme mitä Korona toisi tullessaan) hakenut ja saanut rahoituksen pitkäaikaistyöttömille suunnattuun työllisyyskoulukseen. Opiskelijat aloittivat opiskelun pienryhmässä 1.9.2020, 16 viikkotuntia opiskelua, 4 päivänä viikossa.

Syyskuu ja lokakuu omistettiin tietotekniikkataitojen ja tekstinkäsittelyohjelminen kertaamiseen ja päivittämiseen. Olemme kirjoittaneet ansioluettelot ja työpaikkahakemuksia, harjoitelleet erilaisiin haastattelukysymyksiin vastaamista sekä tutustuneet erilaisiin työsopimuksiin, sääntöihin ja ammattiyhdistyksiin.

Sosiaalinen kompetenssi, työelämäpsykologia, itsetuntemuksen lisääminen ja omien vahvuuksien ja heikkouksien sanoiksi pukeminen ovat teemoja joihin olen käyttänyt paljon aikaa. Tämän prosessin ja kehityksen aikana opiskelija työskentelee itsensä kanssa ja oppii uusia puolia itsestään. Kuka minä olen? Mitä unelmia minulla on? Mitkä ovat tavoitteeni? Mitä taitoja ja valmiuksia tarvitsen saavuttaakseni tavoitteeni? Minun oppilaani ovat kehittyneet paljon syyslukukauden aikana.

Marraskuun aikana opiskelijat olivat neljän viikon työharjoittelussa. Sipoon opiston työluotsi Tessan Pousar onnistui uhkaavista koronarajoituksista huolimatta järjestämään harjoittelupaikat kaikille opiskelijoille. Harjoittelu ehdittiin viedä loppuun juuri ennen kuin korona sulki useita kunnan palvelupaikkoja. Viimeisimmät kaksi viikkoa olemme arvioineet ja analysoineet opiskelijoiden oppimista ja kuinka tavoitteet on saavutettu, täysin tai osittain. Opiskelijat myös auttoivat valmistamaan kauniita joulukortteja Siskot ja Simot -järjestölle joka jakaa ne yksinäisille ja ikäihmisille.

Kuva: Joanna Kopra

Joulukortteja

Opettajana on ollut motivoivaa ottaa huolehtiakseen ryhmä hyvin erilaisista taustoista tulevia opiskelijoita. Kaikilla on oma historiansa ja he omaavat erilaisia taitoja. Opetus ja koulutuksen sisältö muodostuvat opiskelijan mukaan, opetussuunitelmaan ja oppimistavoitteisiin perustuen.

Kun jää työttömäksi, on tärkeää säilyttää arjen rutiinit ja olla jotain mielekästä tekemistä. Samalla opiskelijat ovat kokeneet sen myönteisenä, että on paikka johon tulla, kun he tulevat opistolle. Koulutuksessa on vielä vapaita paikkoja ja työskentely jatkuu heti tammikuussa. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Yhdessä vahvistamme osaamistamme ja autamme löytämään reitin takaisin työelämään. Ota yhteyttä ja tule mukaan!

Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2021 toivottaa
Hanna Fridolfsson
Sipoon opiston opettaja
hanna.fridolfsson@sipoo.fi
tel. 050-5997571

Viimeksi muokattu 20.01.2021