Sipoon kunta kiittää työntekijöitään maistuvalla lahjalla

-Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia työntekijöitämme hyvin tehdystä työstä kuluvana vuonna. Koronaviruspandemia on tehnyt tästä vuodesta poikkeuksellisen. Työntekijämme ovat joustaneet ja tehneet parhaansa hankalissa oloissa. He kaikki ansaitsevat kiitoksen ja toivottavasti myös rentouttavan joulun, kertoo henkilöstöpäällikkö Jan Rosenström.

Työntekijät ovat saaneet lahjakasseja esimiehensä kautta näinä joulua edeltävinä viikkoina. Joululahjoihin on hankittu 1400 suklaarasiaa ja 1 400 kahvipakettia sipoolaiselta elintarvikeliikkeeltä.

Koronapandemiatilanteen takia kunta ei tänä vuonna järjestä työntekijöilleen yhteistä joulujuhlaa, eikä muita perinteisiä joulutilaisuuksia. Niihin budjetoituja rahoja käytettiin joululahjaostoksiin.

Lämmin kiitos työntekijöillemme ja rauhallista joulua!

Viimeksi muokattu 05.07.2022