Sähkökatkoihin varautuminen

Vältä veden käyttöä lyhyen sähkökatkon aikana

Vaikka Sipoon Vesi on varautunut häiriötilanteisiin ja huoltovarmuuskriittisenä toimijana vesihuolto pyritään pitämään sähköpulatilanteissakin sähkökatkojen ulkopuolella, myös vedenkäyttäjien on hyvä varautua sähkökatkoihin.

Varaudu ennakkoon puhtaalla juomavedellä ja vesiastialla

Kaikissa kotitalouksissa on hyvä olla osana kotivaraa varastossa puhdasta juomavettä muutaman päivän tarpeeseen. Veden säilytykseen ja noutamiseen mahdollisista jakelupisteistä tarvitset myös puhtaita kannellisia ämpäreitä tai kanistereita.

Toimi näin sähkökatkon aikana

Jos joudut alueellisen sähkökatkon piiriin ja kiinteistöstäsi ovat sähköt poikki, toimi näin:

  • Vältä katkon aikana vesijohtoveden käyttöä.
  • Vältä myös viemärin käyttöä, kuten suihkussa käyntiä, kylpyä sekä astioiden ja pyykinpesua. Myös vessan vetämistä on syytä välttää.
  • Älä laske vettä viemäriin. Käytä esimerkiksi ämpäriä hanan alla, jos joudut laskemaan hanasta vettä.

Vesijohtoveden ja viemärin käyttöä tulisi välttää, jotta jätevettä ei jouduta johtamaan ylivuotona vesistöihin tai maastoon. Pahimmillaan jätevedet voivat päätyä esimerkiksi mereen ja järviin tai valua jonkun kodin kellariin.

Miten sähkökatko vaikuttaa vesijohtoveteen ja viemäröintiin?

Sähkökatko ei vaikuta hanaveden laatuun. Vesijohtovesi on turvallista juoda sähkökatkon aikanakin. Jos veden väri tai haju poikkeaa tavallisesta, ota yhteyttä vikailmoitusten päivystysnumeroon 050 554 4538. Saat yhteystiedot ja voit lukea lisää myös nettisivuiltamme tästä linkistä.

Vettä tulee hanasta myös sähkökatkon aikana, mutta vedenpaine voi olla alentunut. Sipoossa vedenjakelu toimii pääosin lyhyen sähkökatkon aikana, koska vesi virtaa vesitorneilta painovoimaisesti kiinteistöihin. Vedenpaine voi olla alempi korkeissa paikoissa ja kiinteistöissä, joissa on oma paineenkorottamo, koska veden pumppaamiseen tarvitaan sähköä. Veden tulo ei siis lopu, mutta sitä tulee hanasta normaalia pienemmällä paineella.

Viemäröinti toimii sähkökatkojenkin aikana osittain, mutta paikoitellen jätevettä täytyy pumpata sähköllä toimivilla pumpuilla eteenpäin kohti jätevedenpuhdistamoa. Siksi sähkökatkon aikana voidaan joutua johtamaan jätevettä viemärin tai pumppaamon ylivuotona vesistöihin ja maastoon, koska pumput eivät toimi. Jotta vähennetään jäteveden ylivuotoja vesistöihin ja maastoon, olisi hyvä välttää viemärin käyttöä lyhyen sähkökatkon aikana. Vältä siis esimerkiksi suihkussa käyntiä, kylpyä sekä astian- ja pyykinpesua. Myös vessanpytyn vetämistä suosittelemme välttämään katkon ajan.