RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutos

Ranta-asemakaava

Suunnittelualue sijaitsee Löparö-saaren eteläosassa Krokholmin niemen keskivaiheilla ja käsittää tilan 743-418-1-233 alueen. Tilan pinta-ala on noin 7 ha. Söderkullan keskustaan on matkaa noin 20 km.

Alueelle laaditaan maanomistajan aloitteesta ranta-asemakaavan muutos. MRL 74 § mukaan maanomistajalla on oikeus laatia omistamalleen kiinteistölle ranta-asemakaava tai sen muutos.

Kaavoituksella on tavoitteena osoittaa kiinteistölle aiemmin tehdyn mitoituslaskelman mukaisesti yksi loma-asunnon rakennuspaikka, muun kiinteistön alueen jäädessä metsätalousalueeksi.

Tässä ollaan nyt

Hyväksyminen

Valtuusto on päätöksellään 2.10.2023 § 88 hyväksynyt RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutoksen. Hyväksymispäätöstä koskeva pöytäkirja on nähtävänä 10. lokakuuta 2023 alkaen kunnan yleisessä tietoverkossa.

Kuulutus (pdf)

Hyväksytty kaava-aineisto:

Kaavakartta (pdf)
Kaavaselostus (pdf)

Aikaisemmat käsittelyvaiheet

Ehdotusvaihe

RA8 Krokholmen II ranta-asemakaavan muutos

Asemakaavoitettava alue sijaitsee Sipoon saaristossa, Löparö-saaren eteläosassa. Alueen kokonaispinta-ala on noin 7 ha.

Suunnittelualue on kokonaan yksityisessä omistuksessa. Alue käsittää kiinteistön 753-418-0001-0233. Ranta-asemakaavan muutoksella on tarkoitus osoittaa aiemmin laaditun kantatilamitoituksen mukaisesti yksi rakennuspaikka.

Kaavaehdotus on maankäyttö- ja rakennuslain 65 § ja -asetuksen 27 § mukaisesti nähtävillä 30.3.–30.4.2023 asiakaspalvelu Sipooinfo Nikkilässä (Pohjoinen koulutie 2) ja Söderkullan kirjastossa (Amiraalintie 2) niiden aukioloaikoina ja kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.sipoo.fi.

Mahdolliset muistutukset kaavamuutoksesta tulee toimittaa kirjallisesti 30.4.2023 mennessä osoitteeseen Sipoon kunta, Kirjaamo, PL 7, 04131 SIPOO tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi, kirjekuoreen tai sähköpostin otsikkoon kaavahankkeen nimi.

Lisätietoja antavat kaavoituspäällikkö Jarkko Lyytinen puh. 050 409 3957 sekä kaavoittaja Niina Tiittanen puh. 040 541 7596, sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@sipoo.fi

Kehitys- ja kaavoituskeskus

Sipoossa 30.3.2023

Kuulutus 30.3.2023

Kaavakartta (pdf)
Kaavaselostus ilman liitteitä (pdf)
Kaavaselostuksen liitteet (pdf)

 

Yhteyshenkilöt

Niina Tiittanen, kaavoittaja
puh. 040 541 7596  etunimi.sukunimi@sipoo.fi

Insinööritoimisto Poutanen,
DI Juha Poutanen, puh 0400 480 338
juha.poutanen(at)poutanenoy.fi