Sipoonlahden koulun laajennus ja muutostyöt

Sipoonlahden koulu on Etelä-Sipoossa sijaitseva vuosiluokkien 1.–9. yhtenäiskoulu. Koulussa järjestetään myös esiopetusta sekä siihen liittyvää täydentävää päivähoitoa. Sipoonlahden koulu valmistui vuonna 2009. Sipoonlahden koulun laajennuksen rakennustyöt alkoivat keväällä 2018, ja koulun laajennus otettiin käyttöön syksyllä 2019.

Samassa yhteydessä nykyisen koulun tiloja muutettiin siten, että vanha ja uusi osa muodostavat yhtenäisen ja tilankäytöllisesti tehokkaan kokonaisuuden. Nykyisen koulurakennuksen muutostyöt alkoivat kesällä 2019. Täysin uudistunut koulu ja oppimisympäristö on otettu käyttöön syksyllä 2020.

Kuva: Emil Widlund

Kehittyvä ja muuttuva oppimisympäristö

Vaiheittain toteutetun laajentamisen ja muutostöiden tavoitteena oli rakentaa viihtyisä, hyvin toimiva, modernia pedagogiikkaa tukeva, arkkitehtonisesti korkeatasoinen sekä kustannustehokas koulu, joka toimii joustavasti myös tulevaisuudessa. Laajentamisen ja muutostöiden myötä, esimerkiksi akustiikkaa ja valaistusta hyödyntäen, Sipoonlahden koulu tarjoaa avoimen, valoisan ja miellyttävän oppimisympäristön. Tilat ovat monikäyttöisiä, muuntuvia ja turvallisia, jotka myös tukevat vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Suunnittelulla ja talotekniikalla mahdollistetaan tilojen muuttaminen toimintaympäristön muuttuessa mahdollisimman pienin kustannuksin ja ne soveltuvat useiden eri toimintojen käyttöön.

Sipoonlahden koulun tilasuunnittelu perustuu uuteen oppimiskäsitykseen. Oppiminen on läpi elämän kulkeva prosessi, joka ei rajaudu ainoastaan nuoruuteen ja kouluaikaan. Työn, vapaa-ajan ja aiheiden rajapinnat hälvenevät entisestään. Oppiminen ei jakaudu tiukasti oppiaineisiin, vaan opettajat suunnittelevat yhdessä ilmiöpohjaisia oppimiskokonaisuuksia. Maailman ja sen ilmiöiden havainnoiminen on jatkuvasti läsnä arjessa.

Arkkitehtuuri

Keinutuoli ison ikkunan edessä.Sipoonlahden koulun laajennushankkeen suunnittelu toteutettiin arkkitehtuurikutsukilpailuna, joka järjestettiin yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton kanssa. Osallistumishakemuksista valittiin viisi työryhmää laatimaan varsinaiset kilpailuehdotukset.

Palkintolautakunta valitsi yksimielisesti ehdotuksen nimeltään ”Tandem” voittajaksi. Voittajaehdotuksen arkkitehtisuunnittelusta ovat vastanneet Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy ja Arkkitehdit Frondelius + Keppo + Salmenperä Oy sekä erikoissuunnittelusta FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy.

Laajennusosat ovat arkkitehtuuriltaan rauhallisen leikkisiä. Laajennukset ovat kaikki kaksikerroksisia. Laajennusten myötä nykyisen koulun massiivinen korkeus madaltuu kohti saapumissuuntaa, jolloin rakennuksen mittakaava on kutsuvampi. Etualan rakennukset on sijoitettu kulmittain, jolloin niiden välille muodostuu selkeä katettu pääsisäänkäynti.

Toisen kerroksen sillat liittävät laajennusosia toisiinsa ja rajaavat samalla sisäpihoja. Nuoremmat oppilaat saapuvat kouluun omista sisäänkäynneistään sisäpihoilta, ja heille koulu näyttäytyy oman siiven kautta avautuvana suurempana koulujen yhteisönä. Suuret ikkunat kannustavat käyttämään kyläkoulujen oppimisympäristöjä mahdollisimman avoimina ja luovat kokemuksellisen yhteyden sisä- ja ulkotilojen välille. Kattomaailma on haluttu pitää mahdollisimman matalana ja rauhallisena, näin sisäpiha pysyvät valoisina ja näkymät vanhan koulun kolmannesta kerroksesta eivät häiriinny.

Lähiympäristö

Tiedetila- ja taidetilat

Lähimpänä koulun sisäänkäyntejä ovat turvalliset oppimisen teemapihat, joilta löytyy välineitä oppimiseen. Teemapihat ovat pienillekin oppijoille tuttu ja turvallinen ympäristö, joissa opettaja on aina lähellä näköyhteyden päässä. Tiede- ja taidetilat ovat kaikkien yhteisiä erikoivarusteltuja tiloja, joissa on välineistöä monialaisten ilmiöiden tutkimiseen. Tiloissa voi joustavasti toimia niin biologian opetusta, kuin pienien oppilaiden musiikkitunti. Tiedetilat sijaitsevat koulun ytimessä aulan lähellä, ja niihin on helppo yhteys kaiken ikäisillä oppilailla.

Välitön ulkoyhteys

Oppiympäristö ei rajaudu ainoastaan sisätilaan. Ulkotilassa on mahdollisuus tehdä laajamittai- sempia kokeiluja ja havaintoja. Ulos on helppo lähteä niin ulkoilemaan kuin oppimaan ja seikkailemaan. Luokassa käyty aihe jatkuu ulkotilassa konkreettisilla kokeiluilla ja tutkimisella, näin opitaan aiheen liittyminen omaan elinympäristöön. Ulkoa haettua näytettä voi tutkia analyyttisemmin sisätilassa ja vertailla aiempiin tuloksiin.

Laajempi kokemuspiiri

Koulun pihan laajempi ympäristö ulottuu tutkimuspihalle, viljelypihalle ja metsiin. Näissä tutkitaan luontoa ja opitaan ihmisen vastuuta ympäristöstä. Vanhemmat oppilaat voivat lähteä itsenäisesti laajempaan ympäristöön, nuoremmat yhdessä opettajan kanssa. Liikkumisen, leikkimisen ja oppimisen paikat jakautuvat luontevasti kampukselle erilaisiin maisemakohtiin.
Laaja liikuntalaakso tarjoaa liikuntapaikkoja sekä koululaisille että kaikille sipoolaisille sekä ulkopuolisille toimijoille.