Taideopetus

Sipoossa voit opiskella ja harrastaa monipuolisesti taiteen eri lajeja. Oppilaitokset tarjoavat kuvataiteen, musiikin ja tanssi- ja teatteritaiteen perusopetusta. Taiteen perusopetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää, ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta. Se antaa oppilaalle valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua alan jatko-opintoihin.

Taiteen perusopetusta Sipoossa järjestävät:

Musiikkiopisto Sipoossa tarjoaa klassisen ja pop & jazzperinteen mukaista taiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Musiikin perusopetuksen lisäksi tarjolla on muun muassa musiikkileikkikouluja, orkestereita, kuoroja, bänditoimintaa, puhallinorkestereita, tanssia, draamaa ja kansanmusiikkia. Sipoossa päätoimipiste on Artborgissa, Nikkilässä ja muita opetuspaikkoja ovat Sipoonlahden koulu Söderkullassa sekä päiväkodit Lehmuslinna, Rux ja Poco. Kanslia palvelee Artborgissa maanantaisin ja muina päivinä Porvoon toimipisteessä puh. 019 520 2549 www.psmo.fi

Lisätietoja opetuksesta: apulaisrehtori Johanna Lönnfors, johanna.lonnfors@porvoo.fi

Keravan tanssiopisto järjestää lapsille ja nuorille taiteen perusopetusta tanssissa. 1-6-vuotiaille tarjoamme varhaisiän tanssikasvatusta, alakouluikäisille tanssin perusopintoja ja yleisen opintolinjan tunteja sekä lisäksi tunteja myös aikuisille. Lajeina mm. baletti, showtanssi ja street. Sipoossa opetuspaikkoina ovat Jokipuiston koulu ja Kyrkoby skola Nikkilässä sekä Söderkullan koulukeskus. Opetuskielenä on suomi. Opetus käynnistyy elokuussa, mutta mukaan voi tulla myös kesken kauden. Lisätiedot opetuksesta ja ilmoittautuminen osoitteessa www.keravantanssiopisto.fi.

Taidekoulu Sipoossa antaa kuvataiteen perusopetusta 3–19-vuotiaille lapsille ja nuorille Sipoossa. Toimipisteet Sipoossa ovat: Artborg 35 Nikkilässä,Torpanmäen kerhohuone Söderkullassa ja Musiikkipäiväkoti Poco Söderkullassa. Uusien oppilaiden hakuaika keväällä. Mukaan pääsee myös kesken lukuvuoden, jos paikkoja vapautuu. Tavoitat meidät helpoimmin puh. 040 3527004 tai taidekoulu@porvoo.fi.

Sibbo musikskola tarjoaa musiikin opetusta lapsille, nuorille ja kysynnän mukaan myös aikuisille. Järjestämme sekä yksilö-opetusta (laulu, piano, kitara, rummut ja viulu) että ryhmäopetusta. Ryhmäopetukseen kuuluvat mm. musiikkileikkiryhmät 1–3 v. ja 3–6 v., Piccantokuoro 7–12-vuotiaille ja Singoalla-kuoro nuorille ja aikuisille. Opetuskieli on pääsääntöisesti ruotsi, mutta tarvittaessa opetusta voidaan antaa myös suomeksi. Kaikilla musiikista kiinnostuneilla on mahdollisuus päästä musiikkikoulun oppilaaksi ilman aiempia musiikinopintoja tai sisäänpääsykokeita. Jatkuva haku. Ilm. sibbo.musikskola@gmail.com.

Sipoon musiikkikoulu on yksityinen, vuonna 2017 perustettu musiikkioppilaitos, joka antaa yleisen oppimäärän mukaista tasokasta taiteen perusopetusta. Sen ylläpitäjäyhteisö on Sipoon musiikkikoulun Tuki ry. Opetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta aikuisetkin ovat tervetulleita. Sipoon musiikkikouluun pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, pääsykokeita ei ole. Opetuspaikkana on Sipoonlahden koulu.

Sipoon Opisto Tule ja tutustu Teatteritaiteen perusopetukseen! Meillä on koulutusta sekä Nikkilässä että Söderkullassa. Ryhmässä pääset osallistumaan teatterin tekemisen saloihin. Bonuksena saat hyvää mieltä, ystäviä ja mielekästä tekemistä! Ilmoittautumiset Opiston kansliaan.

Sydkustens Ordkonstskola Sanataidepajassa osallistujat saavat käyttää mielikuvitustaan ja ilmaista itseään kerronnan eri keinoin. Sanataiteessa kirjoitetaan, kerrotaan, leikitään sanoilla ja työskennellään poikkitaiteellisesti. Vuoden teemana on Aikakupla. Paja pidetään ruotsiksi.

Kesän 2019 luovat leirit:

 

Leikkiteatteri-kurssi

8-12-vuotiaille, teemana Merten salaisuudet
10.-14.6.2019 klo 10-15 Lilla Villan
Kurssin hinta 80€ (sis. ohjelma, ruokailu), myös ilmaispaikkoja.

Leikkiteatteri-kurssilla seikkailu odottaa aivan nurkan takana! Tutustumme teemaan draamaseikkailujen ja teatterileikkien avulla ja rakennamme kurssin aikana puvusteet ja lavasteet itse ideoituun näytelmään, jossa jokaisella on toiverooli. Kurssi on kaksikielinen.

Ilmoittautuminen www.leikkiteatteri.fi

 

Sipoo Music Camp 2019

Soittaminen on parhaimmillaan yhdessä muiden kanssa! Tämän takia haluammekin tarjota mahdollisuuden osallistua mitä erityylisimpiin yhtyeisiin kesäkuussa 2019 Sipoo Music Campillä!

Sipoo Music Camp on kesäleiri, joka järjestetään päiväleirinä 9.6.- 15.6.2019 Sipoon Nikkilässä. Paikkana toimii Artborg 35, sekä Juhlatalo, jotka molemmat sijaitsevat tunnelmallisessa Jokipuiston ympäristössä.

Leirillä pääset osallistumaan erilaisiin yhtyeisiin, soittotunneille, musiikin teoriaan, sekä esiintymisiin. Valinnanvaraa soittotyyleihin löytyy niin klassisesta musiikista kuin pop&jazz musiikista.

Käy tutustumassa leiriin osoitteessa: www.sipoomusiccamp.com ja facebookista sipoomusiccamp, 1.4.2019 alkaen.

Tervetuloa mukaan!

 

Eläimiä viivoin ja värein

Taidekurssi Söderkullassa, Torpanmäen kerhotila, Torpantie 9, 01150 Söderkulla
3.–7.6 klo 10–14 yli 6 vuotiaille.

Kurssilla tutustumme ötököiden elämään, viidakon värimaailmaan, villieläimiin maalla ja vedessä, maatilan eläimiin sekä fantasiaeläimiin. Käytämme erilaisia piirros- ja maalaustekniikoita. Työskentelemme sisällä ja ulkona. Kurssin hinta 85€

Opettaja Pirjo Himmelroos
Ilmoittautumiset taidekoulu@porvoo.fi
Porvoon taidekoulu Kaivokatu, 40 Porvoo
Lisätiedot 040 352 7004

 

Fantasilägret (ruotsiksi)

12.-14.6.2019
Utbildningscentret Sopukka, Nya Borgåvägen 482, Sibbo
kl. 10 på ons - kl. 17 på fre

”En örn flyger tyst högt över trädtopparna, den seglar med breda vingar. Till slut landar den på den högsta trädtoppen. Därifrån, kan den se allt det som händer uppe i luften, på marken och nere i vattnet. - Alla vi varelser här på jorden hör ihop, berättar örnen, utan den ena finns inte den andra. Jag kommer att guida er då vi färdas med hjälp av solvinden. Örnen sprider sina vingar, och solvinden färgar himlen. Det är dags att börja färden!”

Med hjälp av fantasi, samarbete och roliga ordkonstövningar får rimschamaner, diktmagiker och alla andra ordkonstnärer tillsammans vara med om att skapa och uppleva solvindens färd under detta övernattningsläger.

För dig som är 9-13 år
Avgift: 120€ (inkl. program, måltider och övernattning)

ARRANGÖR OCH KONTAKT:

Sydkustens ordkonstskola i samarbete med Borgå folkakademi: ordkonst@sydkusten.fi

 

Artborg 35

Rakennuksen historia

Pesulaitos ja liinavaatevarasto sijaitsivat alkuun keittiörakennuksessa (nro 34). Näin henkilökuntaa pystyttiin käyttämään joustavasti eri työpisteissä ja sijaisuudet järjestyivät luontevasti. Välillä jopa vaihdettiin tehtäviä. Keittiön vintillä asuivat sekä pesulan että keittiön piiat.

Uusi pesula, arkkitehti Gunnar Taucherin piirtämä rakennus 35, valmistui vuonna 1937. Sitä ennen oli jo herätetty ajatus kaupungin yhteisestä laitospesulasta. Oman pesulan toiminta loppui vasta toukokuussa 1976, jolloin sairaalan pyykinpesu siirtyi Helsinkiin keskuspesulan tehtäväksi. Samalla ompelimon ja liinavaatevaraston työt vähenivät, kun tekstiilit kuuluivat nyt keskuspesulalle. Pesularakennuksessa toimi loppuajan sairaalan keskusvarasto sekä maalarin ja puusepän verstaat.

Olympiakesänä 1952 Nikkilän sairaalan pesulassa pestiin kaupunginhallituksen luvalla olympiakisojen majoitustoimiston lähettämää pyykkiä, ja tätä urakkaa varten palkattiin kahdeksan väliaikaista pesuapulaista.

 

På svenska

 

Lisätiedot:

Kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori
Kimmo Sillanmikko
+358403593976
kimmo.sillanmikko@sipoo.fi

Sipoon musiikkikoulu on yksityinen, vuonna 2017 perustettu musiikkioppilaitos, joka antaa yleisen oppimäärän mukaista tasokasta taiteen perusopetusta. Sen ylläpitäjäyhteisö on Sipoon musiikkikoulun Tuki ry. Opetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta aikuisetkin ovat tervetulleita. Sipoon musiikkikouluun pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, pääsykokeita ei ole. Opetuspaikkana on Sipoonlahden koulu.

Viimeksi muokattu 20.03.2019