Sipoon kansalaisopisto

Ajankohtaista

Sipoon opiston nuorten teatteriryhmä valittiin jatkoon Teatris päätapahtumaan Jyväskylään 24.-26.5. Suomen- ja darinkielinen Odysseia Topeliussalissa Nikkilässä 3.5.2019 klo 19. Vapaa pääsy!

Sipoossa järjestetyssä Itä-Uudenmaan nuorten teatterikatselmus Teatriksessa nähtiin lauantaina 23.3. upeita teatteriesityksiä. Tilaisuudessa esiintyneistä ryhmistä kaksi valittiin Jyväskylässä toukokuun lopussa järjestettävään valtakunnalliseen Teatris-tapahtumaan. Eeva Puromiehen ohjaama Porvoon kansalaisopiston nuorten ryhmä esityksellään Voimalla yhdeksän sekä Helena Hasselblattin ohjaama Sipoon opiston nuorten teatteriryhmä Odysseiallaan edustavat Jyväskylässä itäisen Uudenmaan nuoria. Sipoolaisnuorten suomeksi sekä darin kielellä esittämä Odysseia rinnastaa Odysseuksen klassisen paluumatkan Troijan sodasta nykypäivän pakolaisuuteen. Porvoolaisten Voimalla yhdeksän taas kertoo erään teatteriryhmän matkasta kohti esitystä. Yhdeksän tyttöä yrittää päästä yhteisymmärrykseen näytelmästä, jonka he kaikki haluaisivat tehdä. Katsoja pääsee seuraamaan kulisseihin, kuinka ryhmän esitysprosessi etenee.

Tapahtuman raadissa toimineet teatteriohjaaja Salla Leino, näyttelijä Mika Fagerudd sekä teatteriohjaaja ja -opettaja Ilja Mäkelä kiittelivät päivän aikana nähtyjen esitysten tasaisen korkeaa laatua sekä nuorten esiintyjien ilmaisuvoimaa ja intoa, jolla he muokkasivat näytelmiä omikseen. Porvoon nuorten esitystä Voimalla yhdeksän kehuttiin hienoksi revittelyksi täynnä ihanaa energiaa ja hyviä ajoituksia. Eri teatterin lajeja yhdistelleen teoksen esittäjiä kiitettiin taitaviksi ja eri tyyleihin paneutuneiksi. Päivän aloittanut Odysseia sisälsi raadin mielestä monipuolista ja hienoa fyysisen ilmaisun käyttämistä sekä hyviä oivalluksia kehon käytöstä osana ilmaisua.

Nuorten teatteriryhmät matkaavat Jyväskylään, jossa järjestetään 24.-26.5. valtakunnallinen Teatris-tapahtuma. Viikonlopun aikana lavalla nähdään jopa 50 esitystä eri puolilta Suomea. Valtakunnallista tapahtumaa järjestää Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut yhdessä Suomen Nuorisoseurojen Nuori Kulttuuri -toiminnan kanssa. Teatris-festarin kanssa vuorottelevat muut Nuori Kulttuuri -tapahtumat jotka ovat Moves (tanssi) ja Sounds (musiikki).

 

 

Aukioloajat

Nikkilän Opistotalo, puh. 09 2353 6004, Iso Kylätie 8, 04130 Sipoo.
Toimisto on avoinna maanantai -  torstai  klo 10.00-11.30 ja 12.00-14.00.

Päivystys lukukausien aikana:

  • Pirjo Pentti, kädentaitojen ja taideaineiden suunnittelijaopettaja, vararehtori, puh. 040 191 4378, päivystysaika: to klo 11.30 - 13.00 Nikkilän opistotalossa
  • Sari Sundbäck-Määttä, liikunnanohjaaja puh. 040 191 4232 päivystysaika: ke klo 13.45-15.15. Opintien toimipisteessä osoitteessa Opintie 6

 

Lukukaudet
  • Syksy 10.9.2018 - 2.12.2018, syysloma viikolla 42, 15. - 21.10.2018.
  • Kevät 14.1.2019 - 7.4.2019, talviloma viikolla 8, 18. – 24.2.2019.
  • Kesä 8.4.2019 – 30.6.2019.

Kurssien alkamispäivät ovat merkittynä kurssiohjelmaan. Osa kursseista alkaa jo ennen varsinaista lukukautta tai kestää pidempään.

Kanslia on suljettu suljettu to-ma 18.-22.4.2019 sekä 21.6.2018.

 

Kesäkurssit 2019 lapsille ja nuorille

 

Linkki ilmoittautumissivulle: https://www.opistopalvelut.fi/sipoo/

Lasten ja nuorten taidepaja kesälomalla (1114192)

Vanha Sikala keramiikka
Mån - Fre 10.00 - 14.15, 3.6.2019 - 7.6.2019, 75,00 €
Jenna Meyer-Virkajärvi

Mukavaa yhdessäoloa taiteen tekemisen parissa kesäloman aluksi. Teemme keramiikkaa, grafiikkaa ja maalaamme sekä rakennamme. Kurssi sopii yli 7-vuotiaille. Materiaalimaksu 25 euroa sisältyy kurssimaksuun.

 

SIRKUSKimarat Nikkilä / Cirkusscener Nickby (999300)

Nikkilän opistotalo, taideluokka
Ma - Pe / 9.00 - 15.00, 3.6.2019 - 7.6.2019, 95,00 €
Heidi Kontola, Micke Määttä

Kaksikielinen kurssi on tarkoitettu vuonna 2009 - 2011 syntyneille lapsille. Hinta 95 euroa, sisältää lounaan sekä materiaalit. Ohjelmassa mm: onnistumisen kokemuksia, yhdessä tekeminen sekä liikunnan iloa. Tutustua ja oppia sirkuslajien perusteita. Tarjota turvallinen oppimisympäristö.

 

SIRKUSKimarat Nikkilä / Cirkusscener Nickby (999301)

Nikkilän opistotalo, taideluokka
Ma - Pe 9.00 - 15.00, 10.6.2019 - 14.6.2019, 95,00 €
Heidi Kontola, Micke Määttä

Kaksikielinen leiri on tarkoitettu vuonna 2009 - 2011 syntyneille lapsille. Hinta 95 euroa, sisältää lounaan sekä materiaalit. Ohjelmassa mm: onnistumisten kokemukset, yhdessä tekeminen sekä liikunnan iloa. Tutustua ja oppia sirkuslajien perusteita. Tarjota turvallinen oppimisympäristö.

 

Liikunta- ja luontokerho Söderkulla / Idrotts- och naturklubb Söderkulla (999303)

Opintien palvelupiste
Ma - Pe / 9.00 - 15.00, 3.6.2019 - 7.6.2019, 95,00 €
Emma Juga, Malin Iiskola

Kaksikielinen toiminta on tarkoitettu vuonna 2009 - 2011 syntyneille lapsille. Hinta 95 euroa, sisältää lounaan sekä materiaalit. Ohjelmassa mm: kerhossa ulkoillaan, askarrellaan ja testataan erilaisia liikuntalajeja. Sopii tytöille ja pojille.

 

Liikunta- ja luontokerho Söderkulla / Idrotts- och naturklubb Söderkulla (999304)

Opintien palvelupiste
Ma - Pe 9.00 - 15.00, 10.6.2019 - 14.6.2019, 95,00 €
Emma Juga, Malin Iiskola

Kaksikielinen toiminta on tarkoitettu vuonna 2009 - 2011 syntyneille lapsille. Hinta 95 euroa, sisältää lounaan sekä materiaalit. Ohjelmassa mm: kerhossa ulkoillaan, askarrellaan ja testataan erilaisia liikuntalajeja. Sopii tytöille ja pojille.

 

SIRKUSKimarat Nikkilä / Cirkusscener Nickby (999302)

Nikkilän opistotalo, taideluokka
Ma - Pe 9.00 - 15.00, 5.8.2019 - 9.8.2019, 95,00 €
Heidi Kontola

Kaksikielinen leiri on tarkoitettu vuonna 2010 - 2012 syntyneille lapsille. Hinta 95 euroa, sisältää lounaan sekä materiaalit. Ohjelmassa mm: Onnistumisten kokemukset, yhdessä tekeminen sekä liikunnan iloa. Tutustua ja oppia sirkuslajien perusteita. Tarjota turvallinen oppimisympäristö.

 

Liikunta ja luontokerho Söderkulla / Idrots och natur klubb Söderkulla (999305)

Opintien palvelupiste
Ma - Pe 9.00 - 15.00, 5.8.2019 - 9.8.2019, 95,00 €
Emma Juga, Max Määttä

Kaksikielinen toiminta on tarkoitettu vuonna 2010 - 2012 syntyneille lapsille. Hinta 95 euroa, sisältää lounaan sekä materiaalit. Ohjelmassa mm: Kerhossa ulkoillaan, askarrellaan ja testataan erilaisia liikuntalajeja. Sopii tytöille ja pojille.

 

Musiikkiteatteri & kaksi kieltä / Musikteater & två spark (999310)

Nikkilän kirjasto, Topeliussali, Pohjoinen koulutie 2
Ma - Pe 9.00 - 15.00, 3.6.2019 - 7.6.2019, 95,00 €
Helena Hasselblatt

Kesäkurssin aikana lapset saavat kokea ihanan ja jännittävän teatterin maailman yli kielirajojen. Leikit ja teatteriesityksen tekeminen suunnitellaan herättämään ihmetystä ja uteliaisuutta muita kieliä kohtaan ja annetaan positiivisia kokemuksia monikielisyydestä. Kurssin aikana lapset rakentavat teatteriesityksen omien ideoiden pohjalta. Leikkien lisäksi kurssilla näytellään, tanssitaan, musisoidaan, puvustetaan ja lavastetaan. Kurssi huipentuu esitykseen, joka esitetään kurssin päätteeksi vanhemmille. Kurssin hinta sisältää lounaan.

 

 

 

 

PÅ SVENSKA

Viimeksi muokattu 25.04.2019