Sibbesborg 

Sibbesborgin alue sijaitsee Sipoon kunnassa Sipoonlahden ympäristössä, meren äärellä. Alue sisältää Söderkullan taajamakeskuksen, joka on rakentunut Etelä-Sipoon keskukseksi hyvien liikenneyhteyksien varaan. Sipoon kunnan varsinainen keskus Nikkilä sijaitsee 10 kilometriä alueelta pohjoiseen. Etäisyys Helsingin keskustaan on 30 km ja Porvoon kaupunkiin 20 km.

Sibbesborg on suurimittakaavainen hanke, jonka tavoite on vastata pääkaupunkiseudun kasvutarpeeseen ja toisaalta yhdyskuntarakenteen kestävään kasvutapaan. Se merkitsee muutosta paitsi Sipoon yhdyskuntarakenteessa, myös suunnittelukulttuurissa, sillä hankkeen kautta pyritään kehittämään laajemminkin yhdyskuntasuunnittelun tapaa ja käytäntöjä. Alueen kehittäminen pohjautuu vuonna 2011 järjestetyn Sibbesborgin kestävän yhdyskunnan suunnittelukilpailun tuloksiin sekä useisiin seudullisiin suunnitelmiin ja ohjelmiin.
Sibbesborgin lähtötietoseminaari 12.6.2013 tallenteena.
Lue lisää Sibbesborgista ja hankkeen taustoista...

Vastaa yrittäjäkyselyyn!

Sipoon kunta suunnittelee Söderkullan alueelle uutta maankäyttöä: asumista, palveluja ja työpaikka-alueita. Me suunnittelijat Sipoon kunnassa ha-luamme selvittää, minkälaista yritys- ja elinkeinotoimintaa alueelle voisi sijoittua. Alueesta kiinnostuneiden yrittäjien läh-tökohdat ja tavoitteet pyritään huomioi-maan kaavaa laadittaessa.

Vastausaikaa on 1.9. asti.

Linkki kyselyyn

Uudistuneet nettisivut avattu

Tervetuloa uudistuneille Sibbesborgin kotisivuille!

Sibbesborg-hankkeen nettisivu-uudistusta on puuhattu keväällä 2013. Sivuston ulkoasua ja rakennetta on voinut kommentoida Sibbesborgin Facebook-sivuilla. Ideoita on pyritty ja pyritään toteuttamaan parhaan kyvyn mukaan.

Sibbesborgista ovat kiinnostuneet niin alueen nykyiset ja tulevat asukkaat, suunnittelijat, kansainvälinen tiedeyhteisö kuin eri alojen asiantuntijat. Kaikkia näitä ryhmiä pyritään palvelemaan. Sivustolta saa kattavan käsityksen Sibbesborgin suunnittelun etenemisestä, tulevista tapahtumista sekä yleistietoa alueesta. Suunnittelukilpailua palvelleva sivusto löytyy kohdasta Kilpailu.

Sivuja julkaistaan kolmella kielellä. Suomen- ja ruotsikielisten sivujen rinnalla julkaistaan edelleen englannin- kielistä sivustoa, joka tosin sisällöltään on hieman suppeampi.

 

 

 

 Sibbesborgin kehityskuva on valmistunut


Sibbesborgin kehityskuva havainnollistaa niitä periaatteita ja tavoitteita, joiden mukaisiin suunnitteluratkaisuihin osayleis-kaavatyössä, tarkemmissa suunnittelu-vaiheissa sekä niiden toteuttamisessa pyritään. Tällä tavoin kehityskuva ohjeistaa alueen osayleiskaavoitusta, asema-kaavoitusta ja hankkeiden toteuttamista. Kehityskuvaan on koottu Sibbesborgin kansainvälisessä suunnittelukilpailussa palkittujen kilpailutöiden parhaat ideat. Tavoitteet on muotoiltu käyttäen hyväksi kilpailun lähtökohtia ja tuloksia, kilpailuehdotusten arviointiperusteita sekä työpajojen tuloksia. Lue lisää...


  

Sibbesborgin osayleiskaavan asukastilaisuuden satoa

Sibbesborgin osayleiskaavan asukastilaisuus järjestettiin palvelutalo Lindassa 28.2.2013.

Tilaisuudessa kuultiin osayleiskaavatyön lähtökohdista, tavoitteista ja siihen liittyvästä tutkimushankkeesta. "Millainen on sinun Sibbesborgisi"-työpajassa asetettiin kaavoitukselle tavoitteita havainnekuvien avulla.

 

 

 

Sibbesborgin osayleiskaavoitus käynnistyi

Avajaiset 31.1.2013
Sibbesborgin osayleiskaavan avajaiset 31.1.2013
Video osayleiskaavoituksen avajaisista 31.1.2013 tallenteena
Yhteenveto tilaisuudessa annetuista kommenteista.

Sibbesborgin osayleiskaavoitus vireille joulukuussa 2012

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma arvioitavaksi, sekä rakennuskielto alueelle, kuulutus 
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 
Rakennuskieltoalue 

 

 
Selvityksiä

Sibbesborgin osayleiskaavan kehityskuva 
Sibbesborgin kestävyyskriteerit 
Itäisen metrokäytävän Majvik-Sibbesborg
linjaus- ja maakäyttövaihtoehdot 17 Mt
  
Kehityskuvaesite 
Itäinen metrokäytäväesite

 
Uutiset ja tapahtumat

Lähtötietoseminaari 12.6.2013
Katso videotallenne!

10.06.2013

”Helsinki ei saisi enää kasvaa, mutta se kasvaa vain. Uudet asumalähiöt eivät auta asiaa, päinvastoin, ne lisäävät tungosta ja...

Blogikirjoitus

Uutiset ja tapahtumat: Lähtötietoseminaari 12.6.2013 < -- Katso videotallenne!