
Ruoppaus
1.1.2012 voimaan tulleen vesilain mukaan Sipoossa:
- Yli 500 m3:n ruoppaus edellyttää aina Etelä-Suomen aluehallintoviraston lupaa ja
- Alle 500 m3:n ruoppauksesta on tehtävä ilmoitus Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY).
Ohjeita ruoppausta suunnitteleville
Ruoppausmassat tulee lähes poikkeuksetta läjittää maalle siten, etteivät ne pääse tai joudu takaisin vesistöön tulvien eikä suurimpienkaan aaltojen vaikutuksesta. Ruoppausajankohta tulee valita siten, ettei tarpeettomasti aiheuteta haittaa tai häiriötä vesieliöstölle, kalastukselle, linnustolle tai muulle vesistön käytölle.
1. Suunnittelu
Ruoppauksella tarkoitetaan pehmeiden massojen koneellista poistamista vesistöstä. Kallion louhintaan tarvitaan yleensä ympäristölupaviraston lupa.
Ruoppaushankkeen huolelliseen suunnitteluun on syytä varata aikaa. Hyvin suunniteltu hanke säästää kustannuksia ja ympäristöä. Suunnitteluvaiheessa on hyvä keskustella myös rajanaapureiden kanssa.
Luonnonsuojelualueilla ja Natura 2000-verkostoon kuuluvilla alueilla ruoppausmahdollisuudet on selvitettävä Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY-keskus).
Hyvissä ajoin ennen ruoppausta - siis jo suunnitteluvaiheessa - on varmistuttava, ettei toimenpidealueella tai sen välittömässä läheisyydessä ole erityisiä luonnon- tai muita suojelullisia arvoja. Tällaisia arvoja saattaa olla muuallakin kuin alueilla, jotka kuuluvat suojeluohjelmissa tai kaavoissa esitettyihin suojelualuevarauksiin. Asiasta voi kysyä Sipoon kunnan ympäristönsuojeluviranhaltijoilta ja Uudenmaan ELY-keskukselta.
Erityisesti suunnittelussa on kiinnitettävä huomiota ruoppausmassojen läjitykseen:
- Läjitys on tehtävä maalle ympäristöön sopivalla tavalla (ylimmän vedenkorkeuden yläpuolelle)
- Läjittämiseen tarvitaan maanomistajan suostumus.
- Massojen pysyvyys läjitysalueella on varmistettava (huom. vedenkorkeuden vaihtelu)
- Maisemointi on tehtävä viimeistään vuoden kuluttua.
- Vesialueelle läjittämiseen tarvitaan yleensä ympäristölupaviraston lupa.
2. Ruoppausajankohta
Ruoppauksen ajankohta on myös valittava huolella. On huomioitava:
- lintujen pesintä- ja kalojen kutuajat.
- Kesäkuukausina ruoppaus aiheuttaa virkistyskäytölle häiriöitä, joten ruoppaus on pyrittävä tekemään myös virkistyskäyttöajan ulkopuolella
Uudenmaan ely-keskuksen yleinen suositus on, että ruoppaukset suoritetaan loka-huhtikuun välisenä aikana, jolloin vesistöjen virkistyskäyttö on vähäistä ja pohjasedimentin sisältämien ravinteiden liikkuvuus on vähäisempää kuin kesällä. Jos ruoppausalueella on linnustollista arvoa, suositeltava ruoppausaika päättyy maaliskuun lopulla.
3. Ruoppausilmoitus
Ruoppauksesta on tehtävä ilmoitus vesialueen omistajalle ja valvontaviranomaiselle vähintään kuukausi ennen töihin ryhtymistä. Koska vesilaissa mahdollinen luvantarve arvioidaan työstä mahdollisesti aiheutuvan seurauksen tai muutoksen perusteella, on ilmoitus tehtävä aina, kun kysymyksessä on koneellisesti toteuttava ruoppaustyö. Ilmoitukseen on liitettävä hankkeen sijainnin osoittava kartta. Kartan on oltava mittakaavaltaan sellainen (1:500), että suunniteltu ruoppaus- ja läjitysalue käyvät siitä selville. Ilmoitus toimitetaan Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.
4. Valvonta
Ruoppaustyön valvonta kuuluu työn teettäjälle. Työn teettäjä vastaa tehdystä työstä, ellei urakoitsijan kanssamuuta sovita. Ruoppausurakoitsijan kanssa on hyvä kirjallisesti sopia hankkeen toteuttamisesta ja läjityksestä.Toteuttamisen valvonta on hyvin suunnitellun hankkeen lopputuloksen kannalta oleellisen tärkeää.Uudenmaan ELY-keskus ympäristökeskus ja kuntien ympäristösuojeluviranomaiset ovat vesilain 21 luvun 1 §:n tarkoittamia valvontaviranomaisia (laillisuusvalvonta).
4. Lupaviranomainen
Kun hankkeen toteuttamiseen tarvitaan vesilain tarkoittama lupa, lupaviranomainen onEtelä-Suomen aluehallintovirasto Puh: 020 636 1040 (vaihde).
Ruoppauksesta säädetään vesilain 2 luvun 6 §:ssä. .
