
Lukkarin koulu
Lukkarin koulussa on luokat 0-6, oppilaita on 161 lukuvuonna 2011-2012 ja henkilökuntaa 20.
Lukkarin koulu sijaitsee Nikkilässä Sipoossa aivan kuntakeskuksen tuntumassa. Kouluamme ympäröi kaunis sipoolainen luonto: pellot, metsät ja nurmialueet. Ympäristö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet liikuntaan ja opiskeluun luonnossa.
Koulumme juuret ulottuvat Martinkylässä 1906 aloittaneeseen Sipoon ensimmäiseen suomenkieliseen kansakouluun.. Koulu on rakennettu vuonna 1988 kahdeksalle perusopetusryhmälle arkkitehti Jorma Pankakosken suunnittelemana. Se on punatiilinen, valoisa rakennus. Pihalla on pienpelikenttä, siellä on tilaa liikkua ja leikkiä. Koulussamme on perusopetusluokkien lisäksi oppilaskirjasto, käsityö-musiikkiluokka, teknisentyön luokka, kaksi pientä monitoimiluokkaa, erityisopetuksen tila sekä liikuntasali.
Koulun toiminta-ajatus
Koulussamme pyrimme opettamaan lapsille perustiedot ja -taidot, ohjaamme omatoimiseen opiskeluun ja valintojen tekoon sekä vastuun kantamiseen niin omasta opiskelusta kuin yhteisistä asioistakin. Kannustamme lapsia ahkeruuteen, rehellisyyteen sekä oman itsensä ja toisen huomioimiseen ja kunnioittamiseen. Rohkaisemme oppilaita toimimaan hyvien käytöstapojen mukaisesti.
Omin toimin opiskellen
työtä tehden ponnistellen
tiedot taidot toiminnat
lapset meillä oppivat.
Yhteistoimin apuvoimin
asioita tutkimme.
Elämyksin seikkailuin
ympäristön opimme.
Koulun toimintakulttuuri on vastuullinen, yhteisöllinen, kiusaamaton ja turvallinen, varhaista puuttumista korostava, avoin ja kehittämisorientoitunut.
