Etusivu :: Palvelut :: Koulutuspalvelut :: Perusopetus :: Leppätien koulu :: Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Leppätien koulu tarjoaa arkisin aamutoimintaa kello 8-9 välisenä aikana. Lisäksi koulussa toimii iltapäiväkerho maanantaista perjantaihin kello 12-16 välisenä aikana. Iltapäiväkerho on suunnattu pääsääntöisesti 1-2 lk. oppilaille. Toiminnasta vastaa koulun rehtori. Ohjaajina toimivat Juha-Matti Lehto ja Jenni Nordström. Iltapäivätoiminnan puhelinnumero on 09-2353 7417.

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista perusopetuksen oppilaille suunnattua toimintaa, jonka kokonaisuudesta kunta vastaa. Toiminnan lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle. Toiminnan tavoitteena on tukea lapsen kasvua ja kehitystä sekä tukea perhettä ja koulua niiden kasvatustehtävässä. Toiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa ja ohjausta ennen ja jälkeen koulupäivän.

Tutustu tarkemmin Sipoon kunnan lakisääteiseen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmaan seuraavasta linkistä:

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Voit tutustua myös Sipoon kunnan Koulutuspalveliden aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämissuunnitelmaan 2011-2014 seuraavasta linkistä:

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämissuunnitelma

Viimeksi muokattu 28.11.2011 Jari Alasmäki
powered by eMedia