
Koulukuljetukset
Sipoon kunnan koulukuljetusperiaatteet noudattavat sekä perusopetuslakia että sivistysvaliokunnan lukuvuosittain tekemää päätöstä.
Jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä (5) kilometriä pidempi, on oppilaalla oikeus maksuttomaan kuljetukseen (Perusopetuslaki 32 §). Matka mitataan lyhyintä jalankulkukelpoista ja läpi vuoden käytettävissä olevaa tietä pitkin kotoa kouluun.
Matkoihin ja odotuksiin kuluva aika
Oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia.
Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.
Lisäkuljetukset
1 - 6. vuosiluokan oppilaalle, jolla on yli kahden (2) kilometrin ja 7 - 9. vuosiluokan oppilaalle, jolla on yli kolmen (3) kilometrin matka bussipysäkille, järjestetään lisäkuljetus taksilla.
Linja-auton matkakortti
Koululaiskuljetukseen oikeutettu oppilas saa koulusta matkakortin, joka on voimassa koulumatkoilla yhden lukuvuoden ajan mikäli koulu, koulumatka tai kuljetukseen liittyvä muu tieto ei muutu.
Kadonneesta tai hajotetusta kortista peritään tällä hetkellä voimassa olevien päätösten mukaan 20 euron maksu.
Matkakortti palautetaan kouluun kevätlukukauden päättyessä. Jos oppilaalla ei ole korttia peritään häneltä 20 euron maksu.
Oppilaat, joiden koulumatka on lyhyempi kuin 5 kilometriä, voivat erityisin perustein saada koulumatkoille kuljetuksen. Kuljetusta anotaan kirjallisesti lukuvuodeksi kerrallaan.
Kuljetus tai kuljetusavustus myönnetään seuraavin perustein:
1.Pitkä koulumatka
Koulumatkan pituuden perusteella voidaan kuljetus myöntää, jos ensimmäisen, toisen tai kolmannen vuosiluokan oppilaan matka on yli 3 kilometriä.
2.Terveydelliset syyt
Kuljetus voidaan myöntää, jos koulumatka on oppilaalle liian vaikea tai rasittava. Anomukseen tulee tällöin aina liittää lääkärintodistus.
3.Vaarallinen koulutie
Sivistysvaliokunta on päättänyt, että seuraavat tiet ovat vaarallisia 1 - 3. vuosiluokkien oppilaile:
· Uusi Porvoontie (tie nro 170) niillä tieosuuksilla, joilta puuttuu kevyen liikenteen väylä · Gumbontie Uuden Porvoontien ja Gumbostrands skolan välisellä osuudella · Kalkkirannantie siltä osin kuin kevyen liikenteen väylä puuttuu · Eriksnäsintie Uuden Porvoontien ja moottoritien välisellä osuudella · Brobölentie Öljytien ja Sipoonjoen välisellä osuudella · Keravantien ja Kuninkaantien risteys · Massbyntie Uuden Porvoontien ja Ingmanin risteyksen (Kotkantie) välillä. · Pornaistentie Nikkilän ja Borgbyskolanin välillä, siltä osin kun kevyenliikenteenväylä puuttuu · Jokivarrentie · Rajakulmantie/Linsvedintie Näiden teiden varsia pitkin kulkeville 1.-2. luokan oppilaille myönnetään vanhempien anomuksesta kuljetus matkan pituudesta riippumatta. Teiden ylittämistä ei kuitenkaan pidetä kuljetuksen perusteena. · Öljytien ylittäminen Kantoniityntien ja Savijärven puistotien kohdalla luokitellaan vaaralliseksi. · Lahdentien ylittäminen siellä missä suojatie puuttuu ja nopeusrajoitus on 80 km/h luokitellaan vaaralliseksi. Ensisijaisesti koulukuljetuksissa käytetään olemassa olevaa julkista reittiliikennettä. Mikäli reittiliikennettä ei voida hyödyntää, hoidetaan kuljetukset tilausajoina.
Lisätietoja saa sivistysosaston hallintopalveluista, puh. (09) 2353 7002.
