
Aamu- ja iltapäivätoiminta
Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain 8 a luvun mukaista perusopetuksen oppilaille suunnattua ohjattua toimintaa, jota kunta voi järjestää tai hankkia. Perusopetuslain 48 a §:n 3 momentin mukaisesti Opetushallitus päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä antamalla toimintaa vartenperusteet. Toiminta tulee järjestää näiden perusteiden sekä perusopetuksen arvojen mukaisesti. Perusopetuksen arvoja ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen. Jos kunta järjestää lakisääteistä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa, sitä tulee tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityisen tuen piirissä oleville oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Toimintaa järjestettäessä tulee ottaa huomioon kieliryhmien tarpeet. Sipoossa on päätetty, että toimintaa järjestetään kieliryhmittäin kaikille halukkaille ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille. Niiden oppilaiden osalta, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös, toimintaa on päätetty tarjota ainakin aluksi vain vuosiluokilla 1-6 oleville oppilaille. Aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee tarjota joko 570 tuntia tai 760 tuntia koulun työvuoden aikana kullekin toimintaan osallistuvalle lapselle. Toimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti klo 7.00 -17.00 välisenä aikana. Sipoossa aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee järjestää kaikkina koulupäivinä vähintään kolme tuntia päivässä. Lakisääteinen toiminta painottuu Sipoossa iltapäivään, koska tarve on silloin suurempaa kuin aamulla eikä lakisääteinen tuntimäärä riitä sekä aamu- että iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Kunta vastaa toiminnan kokonaisuudesta. Kunta voi järjestää toiminnan itse tai hankkia palveluja erilaisilta julkisilta tai yksityisiltä palveluntuottajilta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä voidaan hyödyntää kunnan eri toimialojen sekä muiden toimijoiden palveluja. Toiminnan toteutuksen tulee tapahtua ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilöstön valvonnassa. Tutustu tarkemmin Sipoon kunnan lakisääteiseen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmaan seuraavasta linkistä:
| Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma |
|---|
Voit tutustua myös Sipoon kunnan Koulutuspalveluiden aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämissuunnitelmaan 2011-2014 seuraavasta linkistä:
| Aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämissuunnitelma |
|---|
