Yritystontit

Tontteja myytävänä Vaahteramäen yrityspuistossa

Alueella on tarjolla tontteja, jotka ovat kooltaan 5000-10 000 m². Alueen kaavassa on ohjeellinen tonttijako, joten tontteja voidaan jakaa taikka yhdistää tarvittaessa. Sipoon kunnanhallituksen päättämä hinta on 20 €/m².

Alue sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Nikkilästä Keravan suuntaan. Alueen vesi- ja viemäriverkosto sekä katuverkosto sorapintaisena valmistuivat toukokuussa 2011. på svenska 

Kaavamääräysten mukaan kyseessä on ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialue. Enintään 10% rakennuspaikasta saadaan käyttää avoimeen ulkovarastointiin. Rakennusoikeus on 25 % tontin pinta-alasta.  

Katso alueen asemakaava määräyksineen.

Alueen sijainti kartalla

     

 

Freeway Logistic City (Bastukärr)  

Bastukärrin (Freeway Logistic City) alue on kooltaan noin 230 hehtaaria. Alue on tarkoitettu pääsääntöisesti logistiikka-alan toimijoille. Kunnan sekä Lemminkäinen Talo Oy Pääkaupunkiseudun ja Skanska Talonrakennus Oy:n välisen sopimuksen perusteella Keravantien eteläpuolisen alueen tonttimyynnistä vastaavat yhtiöt.


Lisätietoja kunnan yritystonteista antaa Pekka Söyrilä puh. 09 2353 6731.

Viimeksi muokattu 14.05.2012 Virva Korkeamäki
powered by eMedia