Etusivu :: Palvelut :: Asuminen ja rakentaminen :: Kaavoitus :: Yleiskaavat :: Saariston ja rannikon osayleiskaava

Saariston ja rannikon osayleiskaava

Sipoon saariston ja rannikon alueella on voimassa useita eri yleiskaavoja, joista osa on vanhentunut. Saariston ja rannikon kaavoituksen tavoitteena on uudistaa vanhentuneet kaavat ja selkeyttää alueen kaavatilannetta. Alueelle laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jossa käsitellään saariston ja pääosin noin 200-300 metrin levyisen ranta-alueen maankäyttöä. På svenska

Osayleiskaavan tarkoituksena on määrittää kiinteistö- ja maanomistajakohtainen rakennusoikeus sisältäen pysyvän asumisen tarpeet, loma-asumisen sekä matkailun- ja elinkeinojen alueet.

Yleiskaavan laadinnassa noudatetaan emätilaperiaatetta, joka tarkoittaa, että 1.7.1959 jälkeen, jolloin rakennuslaki tuli voimaan, kantatilasta erotetut rantarakennuspaikat otetaan huomioon vähentävänä tekijänä rakennusoikeutta laskettaessa. Kaava laaditaan siten, että maanomistajia kohdellaan tasapuolisesti.

Tavoitteena ranta-alueiden suunnittelussa on, että rakentamista ohjataan sille soveltuville alueille. Maisema- ja luonnonarvoiltaan merkittäville alueille ei toimintoja pyritä ohjaamaan, vaan luonnonarvoja vaalitaan. Myös suojelu- ja virkistysalueet, yleiset tarpeet esim. venerannat, kulkuyhteydet ja kalastukseen liittyvät tarpeet otetaan huomioon. 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja kaavasta antavat mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Pekka Söyrilä, puh. 09 2353 6731, pekka.soyrila(at)sipoo.fi tai suunnittelupäällikkö Lauri Solin 010 409 5294, lauri.solin(at)fcg.fi  ja maankäyttöinsinööri Emmi Sihvonen 010 409 5454, emmi.sihvonen(at)fcg.fi.

 

 

 

Hyväksymisvaihe 
 

Valtuusto on hyväksynyt Saariston ja rannikon osayleiskaavan 13.6.2011.
Päätöksestä on jätetty 18 valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen.

Kuulutus hyväksymisestä 23.6.2011, pdf  
Kaavakartta, hyväksytty, pdf    
Merkinnät ja määräykset, hyväksytty, pdf  
Kaavaselostus, hyväksytty, pdf 
Selostuksen liitteet, pdf 15 Mt

Aiemmat käsittelyvaiheet 
 

Kaavoitusjaoston 6.4.2011 §47 hyväksymä korjattu kaavaehdotus:
Kaavakartta1, pdf  
Kaavakartta 2, pdf  
Kaavakartta 3, pdf 

Saariston ja rannikon osayleiskaava oli nähtävillä 14.6-6.8.2010.

Materiaali pdf-tiedostoina:
Kuulutus 
Kaavakartta (7,2 Mt)
Kaavakartta pienennös (6,2 Mt)
Kaavaselostus (8,9 Mt)
Kaavamerkinnät 

Liite 1, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 
Liite 2, Viranomaisneuvottelumuistio 
Liite 3, Maanomistajatilanne 
Liite 4, Luonto- ja maisema 
Liite 5, Rakennettu kulttuuriympäristö 
Liite 6 a, Emätilaselvitys ja rantaviivaperusteinen mitoitus 
Liite 6 a, Pinta-alaperusteinen mitoitus 
Liite 6 b, Mitoitusvyöhykkeet kartta 1 A3 
Liite 6 b, Mitoitusvyöhykkeet, kartta 2 A3 
Liite 6 b, Pinta-alaperusteinen mitoitus kartta 1 A3 
Liite 6 b, Pinta-ala perusteinen mitoitus kartta 2 
Liite 6 c, Rantaviiva-analyysi, kartta 1 A3 
Liite 6 c, Rantaviiva-analyysi kartta 2 A3 
Liite 7 a, Mitoitustaulukko, kuivamaa manner A3 
Liite 7 b, Kuivan maan mitoitus kartta 1 A3 
Liite 7 b, Kuivan maan mitoitus kartta 2 
Liite 8, Natura tarveharkinta-arvio raportti 

Viimeksi muokattu 12.12.2011 Birgitta Smeds
powered by eMedia