G 17 Linnanpellon osayleiskaava
Osayleiskaava laaditaan Linnanpellon alueelle Koillis-Sipoossa. Suunnittelualue käsittää Linnanpellon kyläalueen sekä sitä ympäröiviä maa- ja metsätalousalueita. Kylätaajama sijaitsee Pornaistentien (1494) varrella noin 4 km Nikkilän taajamasta koilliseen. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 2190 ha. Sijainti ja rajaus on esitetty oheisessa kuvassa. På svenska Tavoitteena on ohjata alueen maankäyttöä laatimalla oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jossa rakennusoikeudet osoitetaan kiinteistökohtaisesti, ottaa huomioon alueen erityispiirteet ja suojelukohteet sekä kehittää alueen kylämäista taajamakuvaa. Rakentamista tullaan ohjaamaan ympäristö ja maisema huomioon ottaen. Uudisrakentaminen sijoitetaan siten, että se täydentää olemassa olevaa rakennuskantaa.
YhteyshenkilötMaankäyttöpäällikkö Matti Kanerva, puh. 09 2353 6720 Suunnittelupäällikkö Jouko Riipinen, Airix Ympäristö Oy,
| ![]() |
Valmisteluvaihe |
|---|
Kaavaluonnos oli julkisesti nähtävillä maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n mukaisesti 23.5 - 23.6.2011.
Kuulutus nähtävilläolosta
Kaavakartta, luonnos
Kaavaselostus, luonnos
Selostuksen liitteet
1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
2. Lähtökohtaraportti
3. Kantatilaselvitys
Linnanpellon osayleiskaavan maisemaselvitys
Luonnosvaiheen asukasilta pidettiin 25.5.2011 nuorisoseuratalo Viljanilla.
Aloitusvaihe |
|---|
Yleiskaava kuulutettiin viereille 23.12.2009
Kuulutus, pdf
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, pdf
Aloitusvaiheen avoimien ovien päivä pidettiin 14.1.2010 nuorisoseuratalo Viljanilla.

