
Valmisteluvaihe
Valmisteluvaiheessa tehdään pääosa varsinaisesta suunnittelutyöstä. Suunnittelua varten kerätään erilaista lähtötietoa suunnittelualueesta, tehdään tarvittavia selvityksiä, arvioidaan suunnitelman vaikutuksia, käydään neuvotteluita eri tahojen kanssa ja pohditaan eri vaihtoehtoja.
Valmisteluvaiheessa valmistellaan kaavaluonnos tai vaihtoehtoisia luonnoksia. Kaavan valmisteluaineisto (käsittää
useimmiten kaavaluonnoksen tai -luonnokset) asetetaan kaavoitusjaoston päätöksellä nähtäville mielipiteiden saamista varten. Kaavaluonnosta ei kuitenkaan laadita, esim. mikäli kaavaratkaisulle ei ole vaihtoehtoja, joita pitäisi tässä ns. valmisteluvaiheessa tutkia. Nähtävillä olosta ilmoitetaan kuulutuksena kunnan ilmoituslehdissä (Borgåbladet, Sipoon Sanomat ja Vartti) sekä kunnan internet-sivuilla.
Mielipiteen voi antaa joko suullisesti tai kirjallisesti kaavan suunnittelijalle, mutta dokumentoinnin helpottamiseksi jälkimmäinen tapa on suositeltava. Viranomaisilta ja tarvittavilta muilta tahoilta (esim. yhdistyksiltä) pyydetään valmisteluaineistosta lausunnot.
Jos kaava on suuri ja kiinnostusta herättävä, valmisteluvaiheessa järjestetään yksi tai useampi tiedotus- ja keskustelutilaisuus. Näistä tilaisuuksista ilmoitetaan kaavan valmisteluaineiston nähtävilleasettamiskuulutuksen yhteydessä.
Kaavan valmisteluvaihe on osallistumisen kannalta keskeisin suunnitteluvaihe, sillä suunnitelmat eivät ole lopulliseen muotoonsa hiottuja ja muutosten tekeminen on näin helpompaa.
