Kuntalaisaloite

På svenska

Aloiteoikeudesta säädetään kuntalain 28 §:ssä. Kunnan asukkailla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Lisäksi kunnan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Kuntalaisaloite toimitetaan kuntaan joko kirjeitse, henkilökohtaisesti tai sähköisesti. Sähköisesti aloitteen voi laatia ja toimittaa joko Kuntalaisaloite.fi-palvelussa tai sähköpostitse.

Kuntalaisaloite on muodoltaan yleensä toimintaehdotus, jossa esitetään parannusta johonkin asiantilaan, ja aloitteella pyritään usein edistämään jonkin laajemman ryhmän etua. Kuntalaisaloitetta ei siis tule sekoittaa palautteeseen tai hakemukseen.

Jokainen kuntalaisaloite käsitellään. Kunnassa aloite ohjataan sen viranomaisen käsiteltäväksi, jonka toimialueeseen se kunnassa kuuluu.

Tavallisen kuntalaisaloitteen voi tehdä yksittäinen kunnan jäsen tai useampi jäsen yhdessä. Kunnan jäseniä ovat kuntalain mukaan kaikki kunnan asukkaat sekä ne, jotka hallitsevat tai omistavat kunnassa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta.

Jos vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista tekee aloitteen valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa, on aloite otettava käsiteltäväksi valtuustossa kuuden kuukauden kuluessa aloitteen vireilletulosta.

Kuntalain 31§:n mukaan vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Tällöin valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteessa tarkoitettu kansanäänestys.

Tästä linkki Kuntalaisaloite.fi -palveluun

 

 

Viimeksi muokattu 01.08.2017