Lukkarin koulu

Lukkarin koulussa on luokat 1.6., kaksi esiopetusryhmää ja perusopetukseen valmistava ryhmä. Oppilaita on noin 200 ja henkilökuntaa 25. Koulun toiminta laajenee keväällä 2018 Wessmantaloon, jonne siirtyvät porrastetusti esi- ja alkuopetuksen ryhmät (luokat 1-2).

Lukkarin koulu sijaitsee Nikkilässä Sipoossa aivan kuntakeskuksen tuntumassa. Kouluamme ympäröi kaunis sipoolainen luonto, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet liikuntaan ja luonnossa opiskeluun. Koulumme juuret ulottuvat Martinkylässä vuonna 1906 aloittaneeseen Sipoon ensimmäiseen suomenkieliseen kansakouluun. Nykyinen Lukkarin koulu on rakennettu vuonna 1988 kahdeksalle perusopetusryhmälle. Koulussamme on perusopetusluokkien lisäksi oppilaskirjasto, käsityö-musiikkiluokka, teknisen työn luokka, kaksi pientä monitoimiluokkaa, erityisopetuksen tila sekä liikuntasali ja pihalla pienpelikenttä.

 

Koulun toiminta-ajatus

Koulussamme lapsille opetetaan perustiedot ja -taidot ja heitä ohjataan omatoimiseen opiskeluun ja valintojen  tekoon sekä vastuun kantamiseen niin omasta opiskelusta kuin yhteisistä asioistakin. Kannustamme lapsia ahkeruuteen, rehellisyyteen sekä oman itsensä ja toisen huomioimiseen ja kunnioittamiseen. Rohkaisemme oppilaita toimimaan hyvien käytöstapojen mukaisesti.

Omin toimin opiskellen, työtä tehden, ponnistellen, tiedot taidot toiminnat, lapset meillä oppivat. Yhteistoimin, apuvoimin, asioita tutkimme. Elämyksin seikkailuin, ympäristön opimme.

Koulumme toimintakulttuuri rakentuu vastuullisuudelle, yhteisöllisyydelle, kiusaamattomuudelle ja turvallisuudelle. Korostamme toiminnassamme varhaista puuttumista, avoimuutta sekä kehittämisorientaatiota.

Lukkarin koulun koulukuraattorin ja -psykologin esittelyvideon voit katsoa tästä linkistä.

Yhteystiedot

Lukkarin koulu
Lukkarintie 2
04130 SIPOO

Rehtori
Rauno Mononen
puh. 09 2353 7400
rauno.mononen@sipoo.fi

Koulusihteeri
Marjut Konttinen
puh. 09 2353 7401
marjut.konttinen@sipoo.fi

Opettajainhuone
puh. 09 2353 7402

Aamu- ja Iltapäivätoiminta
klo 12-17, puh. 09 2353 7404

Esikoulu
puh. 09 2353 7406

Keittiö
puh. 09 2353 7408


Viimeksi muokattu 29.08.2017