
Palvelutarpeen arviointi
Sosiaalihuoltolain mukaan jokaisella 75 vuotta täyttäneellä tai Kansaneläkelaitoksen (KELA) erityishoitotukea saavalla on oikeus seitsemän (7) arkipäivän kuluessa yhteydenotosta saada palvelutarpeen arviointi. Määräaika koskee henkilöitä, jotka eivät vielä ole sosiaalipalvelujen piirissä sekä henkilöitä, jotka ovat palvelujen piirissä, mutta joiden palvelujen tarve on muuttunut.
Kiireellisissä tapauksissa sosiaalipalvelujen tarve on arvioitava viipymättä henkilön iästä riippumatta.På svenska
Asiakas tai läheinen henkilö voivat olla yhteydessä joko oman alueen kotihoidon sairaanhoitajiin tai kotihoidonohjaajiin tai palveluohjaajaan. Yhteydenoton jälkeen tehdään kotikäynti palvelutarpeen arvioimiseksi jollei asia jo puhelimessa ratkea. Kotikäynnillä selvitetään henkilön toiveet palveluista ja kartoitetaan henkilön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä sekä annetaan ohjausta ja neuvontaa kuinka mahdollista ja turvata kotona asumine.
Arvioinnin perusteella tehdään päätös sosiaalipalveluiden myöntämisestä tai epäämisestä. Päätös voidaan antaa kirjallisesti, jos henkilö niin haluaa ja siihen voi hakea muutosta.
Palvelutarpeen arviointi on maksuton.
