

Äitiysneuvola
Sipoossa toimii yhdistetty äitiys- ja lastenneuvola, joka palvelee lasta odottavien ja alle kouluikäisten lasten perheitä. Sama terveydenhoitaja tapaa perheen sekä raskauden seurannan että lapsen kasvun ja kehityksen seurannan ajan aina kouluikään asti. Neuvolan tehtävänä on myös antaa tietoa eri ehkäisymenetelmistä sekä antaa ohjausta ja neuvontaa raskautta suunnitteleville. Neuvolat ovat Nikkilässä ja Söderkullassa.
Äitiysneuvolassa seurataan raskauden etenemistä sekä äidin ja tulevan vauvan terveyttä. Neuvolan tehtävänä on myös sairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen sekä perheiden hyvinvoinnin edistäminen ja vanhemmuuden tukeminen. Vanhemmuteen kasvamisessa on apuna perhevalmennus.
Äitiysneuvolan käynnit löytyvät tästä linkistä. Osa seurantakäynneistä on niin sanottuja laajoja terveystarkastuksia, joihin molempien puolisoiden toivotaan osallistuvan. Laajoissa terveystarkastuksissa on mahdollista huomioida koko perheen mahdollinen tuen tarve. Tulevan äidin toivotaan ottavan yhteyttä neuvolaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Neuvolan puhelinajat ovat ma-to klo 11.45-12.30/Nikkilä ja 12.00-12.45/Söderkulla.
Mikäli tuo aika ei sovi, voi terveydenhoitajalle varata soittoajan Internetin kautta osoitteessa
https://tkajanvaraus.sipoo.fi
Terveydenhoitajiin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella. Yhteystiedot löytyvät tästä linkistä.
Tietoa muualla verkossa.
- Vauva tulossa -tietoa odottajille - Verneri
- Parisuhde ja vanhemmus Väestöliiton sivuilla
- Sikiöseulonnat THL:n sivuilla
