Vierasperäiset eläin- ja kasvilajit

Mitä tarkoitetaan vieraslajilla?

Ihmisen mukana levinneitä lajeja kutsutaan vieraslajeiksi. Yleensä vieraslajit eivät selviydy uudessa elinympäristössään, mutta joskus vieraslajit kuitenkin menestyvät ja muodostavat lisääntyvän kannan. Lajien levittäminen voi tapahtua tahallisesti, mutta myös tahattomasti. Tietyissä tapauksissa vieraslaji voi menestyä erityisen hyvin ja siitä voi muodostua uhka sen aiheuttaessa vahinkoa esimerkiksi alkuperäisille lajeille, ekosysteemeille, maa- ja metsätaloudelle tai muille elinkeinoille. Ne voivat myös aiheuttaa taloudellista haittaa esimerkiksi heikentämällä ihmisten, eläinten tai kasvien terveyttä tai alentamalla kiinteistöjen arvoa.

Vieraslajeja ei saa levittää!

Luonnonsuojelulaki (43§) kieltää vierasperäisten lajien levittämisen luontoon, jos on olemassa vaara, että niistä voi syntyä pysyvä kanta.

 


 

 

Joitakin erityisen haitallisia vieraslajeja:

Jättiputket Heracleum persicum, H. mantegazzianum, H. sosnowskyi

Jättiputket leviävät voimakkaasti ja voivat aiheuttaa terveydellisiä haittoja, kuten ihmisen iholla vakavia palovamman kaltaisia, hitaasti parantuvia iho-oireita yhdessä UV-säteilyn kanssa. Jättiputket voivat nopeasti muodostaa laajoja ja tiheitä kasvustoja, jotka tukahduttavat kaiken muun kasvillisuuden. Tämän vuoksi olisi erityisen tärkeää aloittaa torjunta mahdollisimman pian.

Jättiputken torjuntaohjeita

 

Jättipalsami Impatiens glandulifera

Jättipalsami leviää voimakkaasti ja valloittaa kasvualaa alkuperäiseltä kasvistolta.
Jättipalsamin torjuntaohjeita

 

Kurtturuusu Rosa rugosa

Kurtturuusu muodostaa laajoja kasvustoja jotka uhkaavat alkuperäistä kasvillisuutta. Laji on erityisen suuri uhka hiekkarantojen alkuperäiskasveille ja niistä riippuvaisille hyönteislajeille.

Kurtturuusun torjuntaohjeita

 

Rapurutto Aphanomyces astaci (As, Ps1)

Rapurutto uhkaa jokirapukantojen säilymistä Suomessa.

Rapuruton torjuntaohjeita

 

Espanjansiruetana Arion lusitanicus

Espanjansiruetana on voimakkaasti leviävä tuholainen. Erityisen suurta vahinkoa se aiheuttaa viljely- ja puutarhakasveille. Ihmiselle laji aiheuttaa merkittävää taloudellista haittaa.

Espanjansiruetanan torjuntaohjeita

 

Minkki Neovison (Mustela) vison

Minkki saalistaa ja kilpailee alkuperäisten lajien kanssa ja on osasyyllinen vesikon häviämiseen Suomesta ja suuresta osasta Eurooppaa. Saaristossa minkki heikentää erityisesti vesilintujen ja sammakkoeläinten kantoja.

Minkin torjuntaohjeita




Viimeksi muokattu 16.06.2016

På svenska

 

Linkit

Kansallinen vieraslajiportaali

Vieraslajiasioiden neuvottelukunta



Lisätietoja

Eeva Somerkoski
Ympäristönsuojelutarkastaja
Yhteystiedot